Ympäristö nyt: Kesän ennätyksellinen helleaalto lisäsi maastopaloja

Kuva: Anna Tuominen
Maastopalojen määrä kasvoi kesällä poikkeuksellisen suureksi Suomessa, ja helleviikoilla paloja syttyi laajalti eri puolilla maata, myös valtion mailla. Suomessa on kuluvana vuonna syttynyt yhdeksän yli 30 hehtaarin maastopaloa, toiseksi eniten sitten vuoden 2017 tilastoinnin alkamisen. Palanut pinta-ala oli elokuun puoliväliin mennessä 310 hehtaaria.
Helle aiheutti painetta myös terveydenhuollolle, johtaen muun muassa keskussairaaloiden päivystysten ruuhkautumiseen. Päivystyksiin saapui erityisesti ikäihmisiä ja pitkäaikaissairaita, joille helle aiheutti nestehukkaa, sydänoireita ja lämpöuupumusta.
Suomessa heinäkuun 2025 kuuma jakso oli mittaushistorian pisin. Elokuulle jatkunut kuuma jakso rikkoi lämpöennätyksiä paitsi Suomessa myös Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Suomessa lämpölukema kiipesi 22 peräkkäisenä päivänä yli kolmeenkymmeneen celsiusasteeseen. Norjan arktisella alueella mitattiin kolmenkymmenen celciusasteen lämpötiloja 13 päivänä.