Kiinankaali-ananassalaatti ja 1980-luvun kouluruokailu kuuluivat saumattomasti yhteen. Sen koommin ei ole tullut kiinankaalia ostettuakaan. Jo kasviksen nimestä on jäänyt sellainen mielleyhtymä, että se varmaan rahdataan tänne Kiinasta asti – mitättömästä mausta puhumattakaan. Nyt olisi korkea aika tehdä sovinto kiinankaalin kanssa. Sen makua on turha verrata rotevaan keräkaaliin tai pinkeään punakaaliin, sillä kiinankaali on maultaan varsin mieto.

Lämmin kaalihuttu

1 kiinankaali
3 rkl öljyä
1 sipuli
0.5 dl soijaa
1 tl mustapippuria
1 dl vettä

Suikaloi kiinankaali ja sipuli ja lisää ne kuumalle öljytylle pannulle. Kääntele ja lisää soijakastike. Sekoita, kunnes kaali pehmenee. Lisää vesi ja kuumenna. Ripottele joukkoon auringonkukansiemeniä antamaan suutuntumaa.

kiinankaalikotonalämmin kaalihutturesepti

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.