Vaikka lähes kolme neljästä suomalaisesta asuu kaupungissa, olemme silti kansana pohjoisten havumetsien kasvatteja. Vaikka kotini ikkunasta yleisimpinä näkyvät puulajit ovat vaahtera ja puistolehmus, vasta humiseva hongisto tai hämärä korpikuusikko saa jotain sisälläni läikähtämään.

”Tammenlehviä, perkele!” ei vain toimi. Havuja sen olla pitää.

Pohjolaan syntyneenä olen oppinut rakastamaan juuri niitä pohjoisia elementtejä, joita luonto täällä pursuaa. Sitä ratkaisujen kaunista kirjoa, joilla elämä on sopeutunut karuihin ja kylmiin Pohjolan oloihin.

Jo eteläsuomalaisen lehdon runsaudessa tunnen olevani vain vieraana, mutta niukalla tunturinummella tai metsäkankaalla kotonani.

Pohjoinen ulottuvuus ei ole läsnä vain luonnon piirteissä, vaan se on myös kulttuurin näyttämö. Ilmasto ja sää, vuodenajat ja ympäröivä luonto ovat kaikki jättäneet lähtemättömän jälkensä kansanperinteeseen, tapoihin ja taiteeseen. Identiteettiin.

Minua ei olisi ilman pohjoista luontoa. Olisi joku toinen.

Lienee siis selvää, että ympäristön muuttuessa ympärillämme joudumme muuttumaan myös itse. Jos lumitalvet katoavat, jää siihen liittyvä kulttuurimme enää kuriositeetiksi. Elämää määrittävästä vuodenajasta tuleekin eksotiikkaa.

Kun palsasuot sulavat ja tunturinummella kasvaa taimikko, unohtuu myös Eino Leinon Lapin kesä. Tai jos ei unohdu, ainakin sen merkitys muuttuu.

Kun lähilahden joutsen ei muutakaan talveksi etelään vaan jää, poistuu sen muuttomatkan seuraamisen syksyinen haikeus ja keväinen ilo.

Pohjoinen ilmansuuntana ei toki muutu mihinkään. Tulevaisuudessakin Suomi on yhä kylmempi kolkka kuin Keski-Eurooppa. Mutta erilainen. Se paikka, jonne kulttuuri täällä on kehittynyt, on poissa.

Ihminen on toki sopeutuvainen eläin. Jotain tulee tilalle, mutta mikään tuskin korvaa menetettyä. En pääse irti pohdinnasta, tulemmeko tuntemaan juurettomuutta, vaikka seisoisimme yhä esiäitiemme jalanjäljissä, mutta kaikki ympärillämme olisi muuttunut.

Voimme siirtää talven halleihin ja kesän kylpylöihin, laittaa rullat suksiin tai napata aurinkovitamiinin purkista. Mutta synnyttääkö mikään näistä elämän suuntaa muuttavia kokemuksia tai suurta taidetta? Teknologia muuttaa sekin ihmistä, mutta olen varma, että tulevaisuudessakin useimpien identiteettiä muokkaa yhä fyysinen ympäröivä luonto.

Menettämällä pohjoisen ulottuvuuden saatamme menettää itsemme.