Lepän sanotaan olevan ensimmäinen keväällä kukkiva kasvi – mutta mikä kasvi aloittaa kukintansa viimeiseksi? Mikä kasvi jatkaa kukintaansa pisimpään syksyllä? Minkä kasvin kukinta-aika on lyhin, minkä pisin ja kuinka pitkiä kukinta-ajat ovat?

Harmaaleppä ehtii puista ensimmäisenä kukkaan suurimmassa osassa maata, mutta lounaisessa Suomessa pähkinäpensas on usein leppää varhaisempi. Puista viimeisenä kukintansa aloittaa metsälehmus eli niinipuu heinäkuulla.

Ruohokasveista ei kevään ensimmäistä voi yksiselitteisesti nimetä. Etelän asutuskeskuksissa varhaisin kukkija on usein leskenlehti. Luonnonkasvupaikoilla ensimmäiseksi ehtii sinivuokko ja saaristossa ehkä hentokiurunkannus. Sisämaan karuilla seuduilla kevään ensi airut on läpi lumenkin kukintonsa pökkäävä tupasvilla. Paikalliset olot sekä säiden vaihtelut vaikuttavat suuresti kasvien kukinnan alkamiseen ja kestoon: ensin kukkaan ehtivät aurinkoisilla etelätörmillä elävät yksilöt.

Ruohomaisten kasvien mattimyöhäistä on myös vaikea nimetä, sillä monet mykerökukkaiset kuten ohdakkeet, kaunokit ja keltanot kukkivat vasta syyskesällä. Ehkäpä viimeisiä kukintansa aloittajia ovat sarjakeltanot, jotka elokuulta lähtien koristavat kullallaan kallioita, metsänreunoja ja tienvarsia.

Varsin myöhäinen on myös harvinainen metsänemä, joka usein kukkii muun metsän jo koristautuessa ruskan väreihin.

Pisimmälle talven kynnykselle jatkavat kukintaansa useatkin rikkaruohot, jotka kukkivat niin kauan kuin lämmintä riittää. Jos syksy on ollut lauha, voi Etelä-Suomesta tienvarsilta ja peltojen reunoilta löytää kymmeniä kukkivia kasvilajeja vielä marras-joulukuussakin. Tyypillisiä viivyttelijöitä ovat punapeippi ja pelto-orvokki, mutta niiden seurana voi olla peltovillakkoja, nurmihärkkejä, kurjennokkia, lutukoita, jopa voikukkia.

Rikkaruohoista löytyvät myös lajit, joiden kukinta-aika on pisin. Punapeippi ja pelto-orvokki voivat jatkaa kukintaansa heti hangen alta paljastuttuaan.

Siis ensimmäiset kukkijat löytää huhtikuussa (joskus jo tammikuussa) ja viimeiset joulukuussa, mutta sama yksilö ei toki kuki niin pitkään.

Lumen alta kukkivina paljastuneet yksilöt kuolevat pian, ja uusista siementaimista varttuneita kukkijoita löytää yleisemmin vasta toukokuulla.

Pelto-orvokin varhaiskeväistä tai myöhäissyksyistä kasvua ja siementuotantoa ei liene tarkemmin tutkittu. Pölyttäjiähän se ei tarvitse, sillä itsepölytyskin onnistuu.

Kestoltaan lyhimpiä ovat puiden kukinnat. Jos kukinta-aika on lämmin, tuomen tai pihlajan kukinta on ohi viikossa; jos säät taas ovat sateisia ja viileitä, voi kukkia olla usean viikon ajan. Kukinnan samanaikaisuus on erityisen tärkeää tuulipölyttäjille, sillä pölytys onnistuu sitä paremmin, mitä enemmän siitepölyä on liikkeellä emikukkien ollessa valmiina. Männyn, kuusen, koivun ja katajan kukinnan kesto jollakin paikkakunnalla voisi parhaassa tapauksessa supistua pariin kolmeen päivään.