Näin viime helmikuun alussa Porvoon Ilolan metsässä lähes sata kuollutta mehiläistä hangella. Miksi ne olivat heränneet ja lähteneet lentoon?

Kuvassa oleva pistiäinen on kesymehiläistyöläinen. Niiden liikahtaminen näin aikaisin talvella noin suurina joukkoina ulos pesistä on aika harvinaista ja vaatii paitsi lämmintä säätä, yleensä myös auringonpaistetta. Ampiaisista ja myös kimalaisista talvehtivat vain kuningattaret eivätkä nekään jää vanhaan pesään, vaan tekevät keväällä uuden.

Mehiläiset muodostavat jo syksyllä ravinnon vähetessä niin sanotun talvipallon suojaamaan kuningatarta ja ovat kaiken aikaa hereillä ja liikkeessä. Ne pitävät pakkasellakin muodostamansa pallon lämpöä yllä noin 20 asteessa lentolihaksiaan värisyttämällä. Lämmön ylläpitäminen on kovaa työtä energiataloudellisesti ja siksi pesät tankataankin sokeriliuoksella ja luonnossa tietenkin itse keräämällä hunajalla.

Auringon lämmittäessä pesää voi sisälämpötila nousta huomattavasti ulkolämpötilaa korkeammaksi. Silloin mehiläiset saattavat tulla kurkistelemaan pesän suuaukolle. Mehiläispesiä ei tulisikaan jättää talvisin paikoille, missä aurinko pääsee porottamaan liikaa niiden kylkiin ja aktivoimaan hyönteiset turhan aikaisin. Pesästä ei ennen pajujen ja leskenlehtien kukintaa kannata lähteä.

Tässä tapauksessa mehiläiset ovat erehtyneet luulemaan, että kevät on jo tullut ja osa porukasta on lähtenyt auringon rohkaisemina lentoon pesän ulkopuolelle. Matka on luultavasti katkennut lyhyeen. Hanget viilentävät ilmaa ja kun Aurinko menee pilveen, mehiläisen lentolihaksien lämpö ei riitä pitkään ilmassa pysymiseen. Energiankulutus kylmässä on myös kovaa. Lentääkseen tehokkaasti mehiläisen ruumiinlämpötilan on oltava noin 35 astetta.

Onneksi pesissä on tuhansittain työläisiä, joten ne kestävät pienet tappiot. Mehiläistyöläiset eivät elä kovin pitkään. Osa hangelle tuupertuneista voikin olla myös vanhoja kuolevia yksilöitä, jotka ovat leudolla säällä liikkuneet ulos pesästä.

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 1/2015.