Viirupöllö suosii syrjäseutujen iäkkäitä kuusi- ja koivuvaltaisia havu- ja sekametsiä hakkuuaukeiden, metsäpeltojen ja rantojen tuntumassa. Laji pesii tilavassa pöntössä, puunkolossa tai katkenneen kelon päällä, toisinaan isojen haukkojen vanhoissa risupesissä. Pöntöllä sen voi houkutella muunkinlaisiin metsiin. Koska osa emoista hyökkäilee pesää puolustaessaan ihmisen kimppuun, ei viirupöllöä pidä houkutella talojen tai kesämökkien tai polkujen lähettyville. Viirupöllöjä pesii Etelä- ja Keski-Suomessa.

Noin 60 cm pitkä viirupöllö on lehtopöllöä kookkaampi, vaaleanharmaa ja pitkäpyrstöinen pöllö, jonka naama on vaalea (lehtopöllön rusehtava). Höyhenpuku on yltä päältä juovikas.

Viirupöllön soidinääni on kumeasti haukkuva ”huvuh, huvuh-hu-huvuh”, jossa on neljän sekunnin tauko ensimmäisen haukahduksen jälkeen. Naaraan ääni on karheampi kuin koiraan. Varoitusääni on urahtava ”vuah, vuah-uah”. Poikaset kerjäävät sähähtävällä ”ptsjiäh”-äänellä.

Ääni: Lauri Hallikainen

Pöllöjen äänikuvaukset, tuntomerkit ja äänikuvaukset perustuvat Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas -teokseen (WSOY).