Huhtikuun alkupuolella laulujoutsenpari viihtyi noin viikon Helsingin Viikin Viikinpurolla. Puro virtaa suositulla virkistysalueella. Lähellä on muun muassa Viikin Normaalikoulu.

Joutsenet olivat pelottomia ja niitä pääsi tarkkailemaan vain muutaman metrin päästä. Ihastelijoista välittämättä ne ruokailivat kaikessa rauhassa. Kun toinen kurotteli pitkällä kaulallaan pohjasta ravintoa, toinen tarkkaili ympärilleen.

Linnut herättivät ihastusta ja ihmettelyä. Eräskin nuoripari huudahti: ”Ei voi olla totta!”

Pääsiäisen jälkeen joutsenet lähtivät pois, varmaankin etsimään sopivaa pesimispaikkaa.

Kuva: Jorma Laurila

Laulujoutsen on suojelun menestystarina. Vielä 1940-luvun lopulla pesiviä pareja oli vain parikymmentä. Syynä ahdinkoon oli etenkin metsästys. Nyt pesimäkanta on noin 10 000 paria ja syyskanta nuoret linnut mukaan lukien noin 70 000 yksilöä. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu.

Ratkaisevan suuri merkitys laulujoutsenen pelastumiselle olivat kirjailija ja valokuvaaja Yrjö Kokon kuuluisat kirjat Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954).

joutsenlaulujoutsenViikki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.