Lintuverkossa (lintuverkko.birdlife.fi) käydään parasta aikaa keskustelua siitä, mihin vietti linnut ajaa. Keskustelun kirvoitti Virosta kantautunut uutinen. Sen mukaan Saarenmaalla Pihtlan kunnassa on havaittu kurjen hautovan perunoita. Sanomalehti Meiemaa otsikoi uutisen näin: Pihtla vallas haudub sookurg kartuleid.

Lintuverkossa on tuotu esille vastaavia tapauksia kotimaasta. Esimerkiksi Puumalassa selkälokkien on nähty huonona pesimävuonna hautovan munien puutteessa käpyjä ja tänä keväänä viirupöllö hautoi Lohjalla kiviä.

Kivet pesässä onkin jo vakavampi juttu.
Rengastaja Jukka Tannerin mukaan viirupöllön pesään oli näet heitetty kiviä, jotka olivat rikkoneet munat. Samanlaista tuhoa on vuosien varrella havaittu tuulihaukkojen ja huuhkajien pesillä.

lintujen pesintä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!