Monen linnun laulu tai jokin muu ääni antaa vihjeen sen nimestä. Hienosti sanottuna kyse on onomatopoeettisesta, ääntä jäljittelevästä nimestä.

Muutamat linnut kertovat nimensä suoraan: Alli laulaa muuttoparvessaan tai tunturijärvellä upean tunnelmallisesti aa-aa-aalli ja hietikolla piipertävä tylli sanoo tyyi-tyyi. Kuikka ja kuovi ovat kaikille tuttuja. Soilla soidintavan kahlaajan identiteetti ei jää epäselväksi: liro-liro-liro…

Kuusikoissa tiputtelee pitkälle kesään tynnyrilintu, jonka nimi on sittemmin muutettu tiltaltiksi: tilt-talt-talt-tilt… Juuri kosteassa, vanhassa kuusikossa linnun ääni pääsee omimmilleen; se saa lisää kellarimaista kaikua. Kiinnostavaa on, että tiltaltti sanoo nimensä myös saksaksi, Zilpzalp, ja englanniksi, Chiffchaff. Koristeellinen tikli kertoo samaan tapaan, kuka on: didl-lit, didl-lit.

Korpin korp kajahtaa erämaissa, naakan pinkeä njiak taajamissa ja huuhkajan jyhkeä uu-hu kallioseuduilla. Kehrääjän rukki surisee somasti mäntykankailla ja kuhankeittäjä kertoo, mitä on valmistumassa kattilassa. Härkälinnun mylvintä on tuttu lintujärviltä. Taivaanvuohi mäkättää lennossa pyrstösulillaan.

Käki on kiinnostava kahdessakin mielessä: kuk-kuu on äänistä tunnetumpi, mutta välillä sen jälkeen kuuluu kova kähinä: kuka-käki. On arveltu, että käki olisi siitä saanut tämän kielellisesti omaperäisen nimensä. Sillä on vastineita myös lähisukukielissämme kuten saamessa, virossa, vatjassa ja vepsässä.