Lumikko tuli joulukuun alussa autotalliin ja tutki siellä paikkoja useita minuutteja välittämättä tallissa olevista ihmisistä. Onko tavallista, että lumikko tulee kaupunkiin ja sisätiloihinkin?

 

Lumikoita eleli entisinä aikoina vain metsissä, viljelymailla ja haja-asutusalueilla. Vähin erin niitä on saapunut pysyviksi majailijoiksi myös asutuskeskuksiin, missä myyriä ja hiiriä on saatavilla.

Tämä on vaatinut sopeutumista ihmisten läheisyyteen, mutta aivoiltaan varsin kehittyneille eläimille se ei ole ongelma. Niiden käyttäytymisvarastoon kuuluu kyky monipuoliseen oppimiseen.

Lumikon tapauksessa kyse on niin kutsutusta tottumisoppimisesta. Vaikka lumikko on varovainen otus ja kykenee tarkoin aistimaan ympäristönsä vaarat, se oppii ajan mittaan jättämään huomiotta sellaiset, joista ei tarvitse piitata, niin pelottavilta kuin ne ensi kokemina tuntuvatkin. Myös ihmisiin se oppii suhtautumaan. Tämä pienikokoisin petoeläimemme on paitsi varovainen myös utelias, ja se vauhdittaa tottumisoppimista.

Lumikoiden ilmaantuminen kaupunkialueille jopa sisätiloihin ei siis ole aivan harvinaista, joskaan ei jokapäiväistä.

Paitsi lumikoita asutuskeskuksiin ilmaantui aikoinaan myös niiden kookkaampia sukulaisia, kärppiä. Kumpikin näistä pedoista saalistaa tehokkaasti ihmisen epäsuosiossa olevia pikkujyrsijöitä , tehokkaammin kuin useimmat kotiruuasta pääelantonsa saavat kissat.

Lumikko vai kärppä? »

kaupunkiluontolumikko

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.