Syyskuun lopussa 2024 löysin ystäväni kanssa Ylöjärveltä, kuivalta lehtomaiselta mäeltä, ryhmän hyvin limaisia helokoita. Ne olivat sen verran vieraan näköisiä miksikään tuntemaksemme lajiksi, että katsoimme tarpeelliseksi tutustua niihin paremmin.

Kasvualustana oli maahan kaatunut haavan runko, jonka rungon kolosta ja poikkileikkauksesta niitä pilkisti esiin.

Lakit olivat haalean keltaisia ja melko isoja. Limaisen lakin kalpean kellertävällä pohjalla oli alustaansa painautuneita ruskeita suomuja. Jalka oli pitkähkö ja paljolti vaaleanruskea, nuorten lakkien suojana ollut suojus auki jätti repeytyessään lakin reunaan hapsuja.

Sienen maku oli mieto, vaikkakin hieman epämiellyttävä, ja tuoksu heikko, ei erityinen. Sieniä oli ainakin 30 lakkia. Ne kasvoivat muutaman itiöemän kimppuna sekä erillään toisistaan.

Kuva: Lasse Kosonen

Samantapainen mesihelokka on melko yleinen lahojen lehtipuiden laji, mutta sen limainen lakki on kirkkaamman keltainen ja suomut alustastaan hieman ”törröttäviä”. Mesihelokan jalka on kellanvalkoinen. Meillä oli tilaisuus samana päivänä löytää toisesta paikasta myös mesihelokkaa, jolloin saatoimme verrata niitä keskenään.

Koska löytämämme sieni oli meille outo, lähetimme kuivanäytteen Espanjaan, Alvelabin laboratorioon DNA-sekvensointia varten. Parin kuukauden päästä saapuikin meitä riemastuttanut vastaus: niljahelokka Pholiota mucigera!

Niljahelokka on kuvattu tieteelle vasta 1995 kerätyn näytteen perusteella. Löytöpaikka oli Lammilla (nykyistä Hämeenlinnaa) Evon Kotisten aarnialueella. Kotisten aarnialue on hakkaamatta jätetty 232 hehtaarin laajuinen Evon alueen osa. Kotisten ydinalue on ollut rauhoitettuna toistasataa vuotta, minkä vuoksi siellä on vanhoja lahoja puita, kuten järeitä haapoja.

Esiintymän löysi suomalainen kääpäasiantuntija Tuomo Niemelä. Hän toimitti silloin näytteen tsekkiläiselle helokka-asiantuntijalle Jan Holecille, ja näyte kuvattiin tieteelle uutena nimellä Pholiota mucigera. vuonna 2000 Annales Botanici-julkaisusarjassa.

Lajinimi viittaa lakin limaisuuteen. Myös suomenkielinen nimi kuvaa lakin limaisuutta.

Kotisten aarnialueella niljahelokkaa ei ole enää nähty. 2000-luvulla niljahelokka on löydetty myös Itävallasta ja Venäjältä. Tämä löytömme on siis neljäs koko maapallolta. Kaikki löydöt ovat vanhoilta, kaatuneilta, isoilta haapapuilta. Laji on luokiteltu uhanalaisuustarkastelussa luokkaan CR – äärimmäisen uhanalaiset.

Löytömme vahvistaa edelleen, kuinka tärkeää on jättää lahoamaan kaatuneita lehtipuita, varsinkin haapoja. Ne voivat jatkuvasti tarjota monenlaisia yllätyksiä!