Keväällä 2019 Suonenjoen Onkilammelle asettui joutsenpari. Huhtikuun lopulla naaraslinnun tila alkoi heiketä ja se menehtyi muutamassa päivässä. Kuolinsyyksi Ruokaviraston tutkimuksissa osoittautui lyijymyrkytys. Vuosina 1964–2008 Onkilammella oli haulikkoammuntarata.

Luontokuvaaja Olli Korhonen seurasi parin elämää. Hän arvasi naaraan kohtalon tutun käyttäytymisen perusteella.

”Lintu heilutteli päätä eikä syönyt”, Korhonen kertoo.

Tämä oli kolmas lintu, jonka Korhonen tiesi kuolleen Onkilammelle. Vuosina 2015 ja 2016 kuoli yksi joutsen kumpanakin vuonna, molemmat lyijymyrkytykseen. Näiden lisäksi Korhonen tietää pari muuta tapausta, joiden kohdalla laulujoutsenia ei tajuttu toimittaa tutkittavaksi.

Joutsenkuolemien seurauksena syksyllä 2015 Pohjois-Savon Ely-keskus teetti haitta-ainetutkimukset Onkilammella.

Lammen vedestä ei löytynyt juurikaan lyijyä, mutta pohjasedimentissä ja vesikasveissa sitä oli paljon. Lyijy esiintyy sedimentissä liukoisessa muodossa, mistä se kertyy vesikasveihin, kuten uistinvitaan ja järvikortteeseen. Ne ovat laulujoutsenten ravintokasveja.

Kasveista löytyi 52–4600 milligrammaa lyijyä kasvikiloa kohti. Puhtaalla vertailualueella kasvien lyijypitoisuus oli 6,6–8,2 milligrammaa.

2017 Suonenjoen kaupunki ja Pirkanmaan Ely-keskus teettivät uudet tutkimukset. Lyijyä ja muita haitta-aineita löytyi, mutta niiden ei epäilty liikkuvan maaperässä, ilmassa tai pohja- ja pintavedessä. Riskit vesilinnuille todettiin raportissa, mutta riskinarviossa tultiin siihen johtopäätökseen, että merkittäviä ympäristö-, terveys- tai ekologisia riskejä ei ole.

Pohjois-Savon Ely-keskus jätti raportin päätelmistä eriävän lausunnon.

”Turha tehdä riskinarviota, kun haitta on jo havaittu”, sanoo ympäristönsuojelun erityisasiantuntija Jorma Lappalainen Pohjois-Savon Ely-keskuksesta. Nyt Onkilampi odottaa pilaantuneista maa-alueis­ta vastaavan Pirkanmaan Ely-keskuksen päätöstä alueen kunnostuksesta.

Suomessa lyijymyrkytyksien yleisyyttä on tutkittu vain merikotkilla. Niillä ihmisen aiheuttamista kuolemista lyijymyrkytys on yleisin.

EU valmistelee parhaillaan lyijyhaulien käyttökieltoa ampumaradoilla, kosteikoilla ja niiden läheisyydessä. Lyijyhaulien kielto vähentäisi myrkyllisen lyijyn kertymistä luontoon, eri lajeihin ja ihmiseen.

cygnus cygnuslaulujoutsenlyijylyijyhaulitlyijymyrkytysOnkilampi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.