Löysin Ruissalosta vanhan tammen rungolta korean kiharareunaisen käävän. Mikä lienee?

Rikkikääpä on eteläisen luontomme hätkäyttävimpiä ilmestyksiä kirkkaankeltaisine itiöemineen. Tyypillisesti laji kasvaa tammen rungolla, mutta kelpuuttaa pohjoisempana kasvualustakseen muitakin jaloja lehtipuita kuten esimerkiksi hopeapajun. Se kasvaa usein korkealla puussa, mutta voi iskeytyä kantoonkin.

Rikkikääpää kasvaa harvakseltaan siellä täällä Etelä-Suomessa. Pohjoisin löytö on tällä hetkellä Kuopiosta. Rikkikääpä on yksivuotinen. Se muuttuu lopulta kalvakan valkoiseksi, murenevaksi ja hajoaa kokonaan.

Ulkomailla, muun muassa Pohjois-Amerikassa rikkikääpää pidetään ihan hyvänä ruokasienenä. Toisaalta käävän on myös kerrottu aiheuttaneen vatsavaivoja muun muassa alkoholin kanssa nautittuna.
Rikkikääpä on isäntäpuunsa paha lahottaja.

rikkikääpä

Joulutarjous!

Suomen Luonto vuodeksi 2026 vain 59,90 €

Tilaa lahjaksi ystävälle, jolle luonto on lähellä sydäntä. Tuet samalla Luonnonsuojeluliiton työtä.