Laulujoutsen, kuten muutkin pohjoiset joutsenet, on kirkkaan valkoinen toisin kuin muut sorsalinnut ja hanhet. Eikö se tarvitse suojaväritystä? Onko aikuisen kirkkaalla ja poikasen harmaalla värillä jokin merkitys? Entä eteläisten joutsenlajien mustalla värillä?

Suuresta koostaan huolimatta joutsenillakin on saalistajansa, ainakin merikotka ja maapedot. Joutsenen valkoinen väri toimii suojavärinä sekä talvehtimisalueilla että muuttomatkoilla. Talvehtimisalueet ovat meiltä lounaaseen, avoimien vesien ääressä, mutta kuitenkin seuruilla, joilla säännöllisesti sataa lunta ja on jäätäkin.

Kelluva tai pohjaa tonkiva joutsen muistuttaa lumista kiveä tai jääpalaa, nukkuva lintu vielä enemmän. Jäällä nukkuvat joutsenet sulautuvat maisemaan, etenkin jos jäällä on hiemankin lunta. Aikaisina muuttolintuina joutsenet hyötyvät valkeasta suojaväristä keväälläkin aivan samoin kuin talvella, ja vielä pesimäpaikoillakin saattaa olla sulamattomia lumilämpäreitä, joita hautova joutsen muistuttaa.

Lumien sulamisen jälkeen kesäisin pesäpaikkoja etsiskelevät nuoret joutsenparit havaitsevat jo lennosta helposti kaikki miehitetyt paikat ja etsivät reviirinsä vapailta vesiltä. Valkean värin kääntöpuoli on tietenkin se, että kesällä pedot havaitsevat helposti valkeat eläimet tummasta maisemasta. Niinpä joutsenpariskunnasta toisen on koko ajan oltava valppaana. Harmaat joutsenenpoikaset ja nuoret linnut puolestaan välttävät sen, että tulevat sekoitetuiksi valkoisiin lajikumppaneihin, jotka voisivat herättää aggressioita.

Eteläisellä pallonpuoliskolla elää kaksi joutsenlajia, joilla on mustaa väriä. Kokonaan musta, lukuun ottamatta lennossa näkyviä valkeita siipisulkia, on australialainen mustajoutsen. Eteläamerikkalaisella mustakaulajoutsenella on musta pää ja kaula, muuten se on valkea. Mustat joutsenet näkyvät vesimaisemassa huomattavasti huonommin kuin valkeat, mistä syystä mustaakin voi pitää suojavärinä saalistajia vastaan.

Arktisilla alueilla myös muutamat hanhilajit ovat valkoisia, oletettavasti aivan samasta syystä kuin joutsenetkin.

Valkoisten joutsenlajiemme poikasilla on tumma höyhenpuku. Kuva: Kirsi-Marja Joenpolvi / Havaintokirja

joutsenkyhmyjoutsenlaulujoutsenmustajoutsensuojaväri

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.