Miksi linnut ovat viime vuosikymmeninä alkaneet laulaa myös talvella? Ennen laulua kuuli vasta keväällä.

Lintujen laulukausi on todellakin pidentynyt. Tähän on useita syitä. Ilmasto on selvästi lauhtunut, lajien runsaussuhteet ovat muuttuneet talviruokinnan yleistyttyä ja talvinen vuodenaika on valoisampi kuin ennen.

Ilmaston lauhtumisen takia jotkut lajit, jotka ennen muuttivat pois talveksi, ovat alkaneet talvehtia täällä ja aloittavat kevätlaulunsakin aikaisemmin. Esimerkiksi mustarastaita on ennenkin talvehtinut täällä, mutta talvehtiminen on selvästi yleistynyt. Reviirien valtaaminen alkaa usein jo keskitalvella. Talvehtijoilla on etulyöntiasema parhaiden paikkojen valloittamisessa. Mustarastaan laulua kuuluukin lauhoina syksyinä jo ennen vuodenvaihdetta.

Lintujen talviruokinta on yleistynyt ja johtanut eräiden siemeniä syövien lajien valtavaan lisääntymiseen ja talvialueen leviämisen pohjoiseen. Paras esimerkki tällaisesta lajista on viherpeippo, joka oli aiemmin harvinainen Lounais-Suomen talvehtija mutta on nykyisin yleinen ja runsas lintulautojen liepeillä kautta koko maan. Sen tapoihin kuuluu aloittaa laulukausi jo sydäntalvella, tammikuulla pian loppiaisen jälkeen. Tällöin koiraat istuvat puiden latvoissa ja virittelevät kauas kuuluvaa lauluaan.

Pimeä vuodenaika ei enää ole niin pimeä kuin ennen. Kaikkialla taajamissa palavat erilaiset valot, ennen kaikkea katuvalot yöt läpeensä. Kun lintujen laulukauden aloittaminen on luontaisesti kytkeytynyt kevään valon lisääntymiseen, ei taajamalinnuille enää tulekaan luonnollista kevättä. Kaupunkien tiaiset, ennen kaikkea talitiainen ja sinitiainen, saattavat aloittaa laulukauden jo tammikuussa, vaikka niiden maalaisserkut samoilla seudulla viivyttelevat toista kuukautta ennen kuin laulu alkaa.

Luontoillassa olemme erityisesti kyselleet tätä ilmiötä, ja saaneet vastauksia, joiden mukaan ilmiö on yleinen ainakin Oulun korkeudelle saakka.

Nämä syyt vaikuttavat usein kaikki yhtä aikaa, joten niiden osuutta on vaikea erotella lajikohtaisesti. Myös kevät tulee keskimäärin aiemmin kuin ennen. Muuttolinnutkin ovat aikaistaneet paluutaan, ja usein lopputalvella voi olla muuttolintuja talvehtijoiden laulukuorossa.

laulumustarastas

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.