Helmikuussa 2000 huomasimme vaimoni kanssa, että orava jyrsi pihlajan kuorta. Onko tämä yleistä? Johtuuko se huonosta käpyvuodesta? Vai onko pihlajankuori oravalle lääkettä? En ole aiemmin moista havainnut. Jyrsityt oksat hohtivat valkoisina.

Kysymyksistä keskimmäinen osuu asian ytimeen. Silloin kun kuusen siemensato on erinomainen tai hyvä, vaikkapa keskikertainenkin, oravat eivät juuri muuhun ravintoon hampaitaan iske.

Huonon sadon sattuessa oravat siirtyvät mäntyihin, jos niillä sattuu olemaan hyvä siemensato. Mutta jo tällöin näkee, että oravat katkovat ohessa kuusen vuosikasvaimia, joiden silmut ovat hätäravintolistalla ensimmäisenä. Ne ovat oravien pääravintoa, jos männyllä on katovuosi samaan aikaan kuin kuusella.

Mutta muutakin oravat saattavat jyrsiä mahansa täytteeksi, muun muassa samaa puiden nila- ja jälsikerrosta, mistä ihmiset aikoinaan tekivät pettuleipää. Ihmiset kaapivat näitä pehmeitä kuorenalaisia kerroksia tietääkseni vain männyistä, mutta orava suosii lehtipuita, ei ilmeisesti kuitenkaan kaikkia lajeja. Harvoin oravan kuorintapuuhia pääsee näkemään.

Jos taas orava on repimässä katajan kuorta, kyse ei ole jokapäiväisen leivän hankkimisesta vaan kodin rakentamisesta. Katajan kuori irtoaa pitkinä sitkeinä suikaleina. Lehtipuiden kuoresta ei näin soveliasta rakennusainesta irtoa oravan hampain.

orava

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.