Euroopan Komission tuoreen lainsäädäntöehdotuksen mukaan EU-maiden on pyrittävä vähentämään ohuiden, kertakäyttöisten muovikassien käyttöä neljän seuraavan vuoden aikana. Jokainen maa saa valita vähennyskeinonsa. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi täyskielto, verot tai markkinointirajoitukset. Vuonna 2010 EU:ssa käytettiin noin 100 miljardia muovipussia, keskimäärin 200 pussia asukasta kohden.

Ohuiden muovipussien käytössä on jäsenmaiden välillä suurta vaihtelua: Suomessa ja Tanskassa käytetään keskimäärin neljä ohutta muovipussia asukasta kohti vuosittain. Puolassa ja Portugalissa vastaava luku on 466. Roskaksi ympäristöön ja vesistöihin 100 miljardista pussista päätyy kahdeksan miljardia. Muovipussijäte on vahingollista etenkin merialueilla. Esimerkiksi Pohjanmerellä tutkituista kuolleista linnuista 94 prosentilla oli vatsassa muovia.

Katso EU:n tiedotusvideo muovipussijätteestä.

Turhake 2013

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!