Mustikan runsas kukinta ja onnistunut pölytys enteilevät hyvää mustikkasatoa kerrotaan Luonnovarakeskuksesta. Pääsato kypsyy poimittavaksi kevään ja alkukesän kylmien säiden takia Etelä- ja Keski-Suomessa heinäkuun loppupuolella ja elokuun alussa, noin 7–10 vuorokautta myöhemmin kuin normaalin kesäsään vallitessa. Kainuun pohjoisosissa ja Lapissa mustikan pääsato kypsyy elokuun alkupuolella. Myös puolukka ja suomuurain kukkivat runsaasti.

Kukka-aiheet muodostuivat jo viime syksynä, joka oli pitkä ja melko lämmin. Lisäksi paksun lumipeitteen suojassa varvut talvehtivat hyvin. Kun hallojakaan ei ole ollut, olosuhteet ovat olleet otolliset runsaalle kukinnalle.

Tänä vuonna Luonnonvarakeskuksen marjasatoseurannassa on noin 50 tutkimusmetsää eri puolilla maata. Mustikan kukkien lukumäärä laskettiin 40 metsästä, 200:lta neliömetrin kokoiselta koeruudulta. Kukkia oli runsaasti, keskimäärin 263 kpl neliömetrillä.

”Lapinjärven Ingermaninkylän tutkimusmetsässä sijaitsevalta yhdeltä yksittäiseltä koeruudulta laskettiin ennätykselliset 1038 kukkaa”, kertoo Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo.

 

marjastusmustikansatomustikka

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.