Heinäkuun alussa metsätiellä vesakkoaukean päällä kaarteli iso joukko naurulokkeja. Syytä etsittyäni näin koivuissa isoja lentomuurahaisia, joita nousi maasta oksistoon. Siitä niitä lähti lentoon, ja naurulokit pistivät poskeensa jokaikisen lentoon lähtevän muurahaisen. Kuinka yleinen ilmiö on? Mistä lokit löysivät tiensä apajalle? Kuuluvatko hyönteiset yleensä naurulokin ruokavalioon?

 

Kyseessä on hevosmuurahaisten parveilu, jonka naurulokit ovat havainneet ja rientäneet ruoka-apajalle. Hevosmuurahaiset asuvat tavallisesti sienirihmaston vaivaamissa lahoissa kannoissa ja puunrungoissa, joihin ne kaivertavat pesänsä. Helteisenä alkukesän päivänä ne parveilevat. Muurahaispesissä syntyy siivellisiä yksilöitä, kuningattaria ja kuhnureita eli koiraita, joiden ainoana tehtävänä on hedelmöittää kuningatar. Kaikki kiipeävät ylös ruohostoon ja oksistoon ja siitä häälennolle, jolla tapahtuu parittelu.

Naurulokkien on helppo havaita tällainen vastatuuleen pyrkivä muurahaisparvi. Kauniina päivänä lokit leijailevat pesimäalueidensa lähellä tähystellen ravintolähteitä, muun muassa hyönteisiä. Kun yksi lokki nappaa yläpuoleltaan taivasta vasten erottuvan muurahaisen, muut lokit näkevät saalistuksen jo kaukaa ja lentävät kilvan paikalle. Ruokaileva lokkiparvi näkyy vielä kauemmaksi ja houkuttelee lisää lokkeja paikalle.

Vaikka havainnoitsijasta saattaa näyttää siltä, että jokaikinen muurahainen joutuu saaliiksi, hyönteisten suuri joukko takaa sen, että parveilu kuitenkin onnistuu todennäköisemmin kuin epäonnistuu. Yksi kuhnuri hedelmöittää kuningattaren, joka pian perustaa uuden yhdyskunnan uuteen runkoon tai kantoon.

Lokkien lentomuurahaispyynti samoin kuin muidenkin parveilevien hyönteisten saalistus on yleistä kaikkialla Suomessa. Naurulokin ja monien muidenkin lokkien ruokavalioon kuuluvat erilaiset hyönteiset; lokit ovat kaikkiruokaisia.

lentomuurahainennaurulokki

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.