Jo keskikesän sateiden aikana nurmikoille pullahtaa herkkusieniä, mutta nyt niiden aika on parhaimmillaan. Kaupunkien puistot ja nurmikot saattavat suorastaan pullistella komeita, paksumaltoisia puisto- ja peltoherkkusieniä, pienempiä nurmiherkkusieniä ja mahtavan komeita upeaherkkusieniä.

Herkkusienet ovat sukuna helppo tunnistaa, mutta lajinmääritys on usein vaikeaa. Maasta noustessaan ne ovat kuin lumipalloja, mutta laakenevat sitten isoiksi lakeiksi. Jalka on tukeva ja siinä on usein riippuva rengas. Lajista riippuen lakki ja malto saavat vanhemmiten kellertävää tai punertavaa sävyä. Heltat ovat jo nuorena punertavat tai harmahtavat ja käyvät lopulta itiöiden kypsyessä lähes mustiksi.

Mutta ovatko ne syötäviä? Kehtaako sitä mennä kaupungin puistoon keräämään ”sampinjooneja”. Valistuksen ollessa vasta alkutaipaleissaan, saatettiin nurmikoilta ja tienvarsistakin herkkusieniä kerätä. Hyviä ne ovatkin. Mutta sitten keksittiin analysoida niiden raskasmetallipitoisuuksia ja niissä todettiin olevan lyijyä ja kadmiumia sellaisessa määrin, että niiden syönnistä oli syytä pidättäytyä.

Myöhemmin kun autoissa siirryttiin lyijyttömään polttoaineeseen, ei lyijyä ilmeisesti ole kerääntynyt herkkusieniin mainittavissa määrin, mutta raskasmetalleja kertyy vielä esim. teollisuudesta ja auton renkaista. Eipä siinä paljon menetä vaikka nurmikoiden herkkusienet jättäisikin keräämättä, mutta metsässä kasvaa kyllä herkullisia kuusenherkkusieniä. Siinä onkin sitten oma ongelmansa, sekoitusmahdollisuus valkokärpässieneen!