Tämä on ilmaisnäyte Suomen Luonnon maksullisesta sisällöstä. Suomen Luonnon tilaajana pääset lukemaan kaikki artikkelit sekä saat pääsyn lehtiarkistoon. Tilaa >

Myrkkysieni ei – kuten ei sudenmarja tai kielon marjakaan – vaani sienestäjää saati hyökkää hänen kimppuunsa. Myrkytystä ei voi saada esimerkiksi myrkkysientä koskettamalla eikä yleensä myöskään maistelemalla. Myrkyt eivät myöskään siirry sienikorissa sienestä toiseen.

Myrkyllisenkin sienen voi ottaa käsiin, tutkia sitä, halkaista veitsellä, nuuhkia ja painaa tuntomerkit mieleen. Jos sienikoriin on eksynyt tunnistamaton tai myrkyllinen sieni, sen voi heittää pois. Samassa korissa olevat ruokasienet voi puhdistettuna käyttää ruoaksi.

Myrkyllisimmät lajit kannattaa opetella tunnistamaan, jotta niistä ei milloinkaan vahingossakaan laita ruokaa. Tieto on paras myrkytyksiä ennalta ehkäisevä lääke.

Viisi tappavan myrkyllistä sientä

Suomessa tavataan laskutavasta riippuen viittä tai kuutta sienilajia, joista voi saada vakavan myrkytyksen. Määrää voi verrata satoihin ruokasienilajehin. Tai siihen, että vakavan myrkytyksen aiheuttavia kasvi­lajeja on kymmenkunta.

Vaarallisimpia ovat valkokärpässieni, suippumyrkkyseitikki ja kavalakärpässieni. Nämä sienet ovat hengenvaarallisia jo varsin pieninä annoksina. Niiden sisältämät solumyrkyt eivät häviä keittämällä tai muilla käsittelyillä. Myös myrkkynääpikkä sisältää solumyrkkyjä.

Maailman kaikista kuolemaan johtaneista sienimyrkytyksistä suurimman osan on aiheuttanut kavalakärpässieni. Suomessa lajia tavataan vain lounaassa. Kuva: Teemu Heinonen / Vastavalo

Korvasienen sisältämä myrkky, gyromitriini, vähenee kahden keittämisen jälkeen murto-osaan. Myrkky ei kuitenkaan häviä kokonaan.

Suomi kuuluu harvoihin Euroopan maihin, joissa korvasientä pidetään ruokasienenä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa korvasientä ei saa myydä eikä sitä suositella ravinnoksi.

Pulkkosieni voi aiheuttaa joillekin allergisen reaktion, joka voi lopulta johtaa verikudoksen tuhoutumiseen. Oireet ilmaantuvat vasta useiden syöntikertojen jälkeen.

Erityistapauksissa myös monet muut sienet voivat aiheuttaa hoitoa vaativan myrkytyksen.

”Myrkytyksen syntyyn vaikuttavat myrkyn ja sen annoksen lisäksi altistuneen henkilön erityispiirteet, kuten perussairaudet tai geneettiset tekijät”, sanoo ylilääkäri Kalle Hoppu Potilaan Lääkärilehdessä.

Myrkkysienillä ei ole mitään yleisiä tai yhtäläisiä piirteitä. Niillä ei esimerkiksi ole erityistä makua tai hajua. Etanat ja sienisääsken toukat viihtyvät myrkkysienissä aivan kuten muissakin sienissä.

Facebook-ryhmästä apua tunnistukseen

Jos epäilee sienimyrkytystä, kannattaa ottaa yhteys Myrkytystietokeskukseen. Keskus saa vuosittain 500–700 sieniin liittyvää myrkytyspuhelua. Tällä tarkoitetaan puhelua, jossa henkilö on syönyt tai hänen epäillään syöneen sientä, ja soittaja haluaa tietää, onko kyse myrkyllisestä sienestä ja voivatko oireet johtua sen syömisestä.

Puheluista kolmannes koskee alle 6-vuotiaita lapsia. Tyypillisesti pieni lapsi on maistanut tai hänen arvellaan maistaneen sientä ja aikuinen soittaa kysyäkseen, aiheutuuko tästä vaaraa. Yleensä ei aiheudu, mutta asia kannattaa selvittää.

Jos epäillään sienimyrkytystä, on olennaista tietää, mitä sientä on syöty. Yksikään äiti, isä tai Myrkytystietokeskuksen työntekijä ei kuitenkaan voi tuntea kaikkia Suomen tuhansia sienilajeja.
Tunnistusapua voi saada Suomen Sieniseuran facebook-ryhmästä, johon sienestä voi lähettää kuvan. Ryhmässä on monia tämän maan parhaista sieniasiantuntijoista. He osaavat yleensä nopeasti määrittää sienen tai vähintään poissulkea myrkyllisimmät vaihtoehdot.

Ryhmän ylläpito suhtautuu myrkytys­epäilyihin vakavasti. Vitsailua tai lastenkasvatusohjeita ei myrkytysepäilyjä koskevassa keskustelussa suvaita.

Myrkytystietokeskus päivystää vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Maksuton numero 0800 147 111

Kokeneet sienestäjät riskiryhmä?

Takavuosina uutisoitiin, kuinka ”kokenut sienestäjä” menehtyi syötyään valkokärpässientä. Aika ajoin törmään luennoilla ja sieninäyttelyissä käsitykseen, jonka mukaan kokemus lisäisi myrkytyksen riskiä.

Ylilääkäri Tapio Kekki on intohimoinen sieniharrastaja ja Suomen Sieniseuran nimistötoimikunnan puheenjohtaja. Seura-lehti esitti Kekille väittämän, että myrkytykset sattuvat usein kokeneille sienestäjille.

Kekin mukaan tämä pitää paikkansa.

”Myrkytyksiä sattuu ylipäänsä harvoin. Mutta kun niitä tapahtuu, kyseessä on melko usein kokenut sienestäjä, joka liikkuu itselleen vieraalla alueella”, Kekki sanoi.

Opi lisää

Lajikoulu: Tunnista Suomen myrkyllisimmät sienet

Vakavissa valkokärpässienimyrkytyksissä on ollut usein mukana kokenut sienestäjä, joka on esimerkiksi ikänäön vuoksi erehtynyt kohtalokkaasti, sanoo puolestaan Kalle Hoppu.

Kuitenkin lajintunnistus tai ainakin vaarallisimpien lajien poissulkeminen on myrkytysten ehkäisyn kulmakivi, sanotaan Duodecim-lehden vertaisarvioidussa artikkelissa.

Tieto vähentää myrkytysriskiä, mutta ylimielisyys voi lisätä sitä. Moni pitkälle edennyt sienituntija korostaa nöyryyttä sienten monimuotoisuuden edessä.

Lajit sekaisin

Myrkytys johtuu tavallisesti siitä, että on erehdyksessä kerätty ja syöty herkullisen ruokasienen sijaan myrkyllistä näköislajia.

”Sekoitusriski on olemassa esimerkiksi seuraavien lajien kohdalla: herkkusienet ja valkokärpässieni, koivunkantosieni ja myrkkynääpikkä sekä mustavahakas ja nuijamalikka”, kertoo erikoislääkäri Päivi Porkka HUS:in Myrkytystietokeskuksesta.

Nuijamalikka on myrkyllinen alkoholin kanssa käytettynä.

Porkan mukaan sienimyrkytysten riskiryhmiä ovat maahanmuuttajat ja turistit, jotka saattavat sekoittaa myrkylliset suomalaiset lajit kotimaansa myrkyttömiin sieniin. Esimerkiksi Aasiassa kasvava viljelytuppisieni (Volvariella volvacea) on sekoitettu valkokärpässieneen.

Myös suomalaisten lisääntynyt sienestysinto näkyy myrkytystietokeskukseen tulevissa yhteydenotoissa.

Syksyn sieninäyttelyissä kysytään usein, voiko jonkin sienen sekoittaa johonkin toiseen sieneen.
Vastaus on yksiselitteinen: kyllä voi. Suppilovahveron voi sekoittaa rustonupikkaan, tatin haperoon ja lehmän hevoseen. Ihminen, joka on nähnyt pelkkiä lehmiä, saattaa pitää hevosta vain hieman oudon näköisenä lehmänä.

”Eri sienilajit opitaan parhaiten tuntemaan suusanaisella neuvolla metsässä”, sanottiin ensimmäisessä suomenkielisessä sienikirjassa vuonna 1863. Sieni-Kallen oswiittaan painettu neuvo pätee yhä. Metsässä kokeneemman sienestäjän kanssa voi käydä läpi kaikki tuntomerkit ulkonäöstä ja tuoksusta kasvupaikkaan ja -aikaan.

Hyvä sienikirja auttaa sienestäjää eteenpäin. Olennaista on verrata sientä kaikkiin kirjan tuntomerkkeihin.

Lähteet:
Hisinger, Eduard (1863): Sieni-kirja eli Sieni-Kallen oswiitta tuntemaan ja käyttämään syötäwiä sieniä. Suomen Talousseura.
Hoppu, Kalle (2014): Sienimyrkytykset ja niiden hoito.