Nyt luontoon: Anna talitintin yllättää
Keväisen linnunlaulukonsertin airuita ovat tiaiset. Ne eivät malta odottaa lumien sulamista, vaan pitenevä päivä innoittaa linnut laulumielelle.
Tiaiset viihtyvät talvella sekaparvissa toisten tiaislajien ja muiden pikkulintujen kanssa. Kevään korvalla ne hajaantuvat reviireilleen ja aloittavat soitimen.
Tiaisten laulua kannattaa kuunnella erityisesti maaliskuussa. Ensimmäiset ti-tyyt voivat raikaa kuitenkin jo tammikuun puolella, sillä kaupunkien valossa ja lämmössä talitiaiset intoutuvat varhain ääneen.
Talitiaisten laulun ti-tavujen vaihtelevaa määrää ihmetellään usein, mutta laulu on vielä sitäkin moninaisempaa. Tavujen järjestys, määrä, sävelkorkeus ja sointi voivat vaihdella paljon jopa saman linnun laulussa. Miten talitiaiset laulavat sinun pihapiirissäsi?
Vinkki! Kuusikossa pyrähtelevien tiaisten saaminen kiikariin on haastavaa, mutta ne voi opetella tunnistamaan laulusta. Ääninäytteitä harjoittelun tueksi löytyy esimerkiksi osoitteesta luontoportti.com.