Laulujoutsenet ovat aloittaneet matkansa kohti talvehtimisseutujaan. Ne suuntaavat Itämeren eteläosiin sekä Pohjanmerelle.

Muutto vaatii veronsa, joten matkan varrella lintujen täytyy pysähtyä täydentämään energiavarastojaan. Laulujoutsenet kerääntyvät parviksi ruokailemaan peltoaukeille ja matalille järvenlahdille, mistä ne löytävät sopivaa kasviravintoa ja selkärangattomia eläimiä.

Syksyn aikana Suomessa levähtää jopa satatuhatta laulujoutsenta. Kokoontumisissa on paljon meillä syntyneitä lintuja, mutta osa on taittanut matkaa Jäämeren rannoilta asti. Tähän aikaan vuodesta lintujen määrä on suurimmillaan, sillä kesällä kuoriutuneet poikaset ovat saaneet vantteroitua emojen suojissa, ja itsenäisen elämän haasteet ovat vasta edessäpäin.

Suurimmissa levähdyspaikkojen joutsenparvissa voi olla satoja lintuja, vaikka lopulta seuraavalle lentoetapille lähdetään pienissä porukoissa. Nuoret linnut ovat yhä emojensa seurassa. Ne tunnistaa harmaasta höyhenpuvusta.

Joutsenten levähdyspaikan saattaa hyvinkin kuulla ennen kuin sen näkee. Kovaääniset trumpetin töräykset raikuvat, kun linnut huutelevat toisilleen. Myös paikalle saapuvat linnut ilmoittavat tulostaan silmäillessään sopivaa laskeutumispaikkaa.

Lumi ja jää ajavat joutsenia edellään, ja vasta sulapaikkojen umpeutuessa viimeisetkin linnut lähtevät liikkeelle. Siellä täällä esimerkiksi jokien äärellä vesi pysyy sulana kipakoillakin pakkasilla. Sellaisilla paikoilla pienet joutsenryhmät voivat uskaltautua talvenviettoonkin.

Suurin osa talvehtijoista vetäytyy lounaiseen Suomeen, mutta muutamat yksilöt sinnittelevät jopa Lapissa.

Vinkki! BirdLife Suomi järjestää lokakuun viimeisenä viikonloppuna joutsenbongauksen. Tarkoituksena on selvittää, missä joutsenet levähtävät syysmuutollaan. Samalla kartoitetaan linnuille vaarallisia sähköjohtoja.

joutsenbongausjoutsenetlaulujoutsenluonnonkalenterimuuttolintusyysmuutto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.