Kauniina syyspäivänä voi yllättäen kuulla tiltaltin laulavan. Se on tunnettu syyslaulaja, kuten lähisukulainen pajulintukin. Pajulinnun laulua kuulee joskus syyskuulla, mutta tiltaltti voi tiputella lauluaan vielä lokakuussakin.

Ero selittyy muuttomatkojen pituudella. Tiltaltti voi jäädä kärkkymään lähtöään pidempään.

Syyslaulun selittäjäksi on esitetty hormonitoimintaa sekä laulun harjoittelua kevään soidinta varten. Tarkkaa käsitystä ei liene kenelläkään, ja voihan syitä olla monia.

Hormonitoiminta voisi kauniina syyspäivänä saada koiraan laulutuulelle, vähän kuin kevään tunnelmissa. Syyslaulu ei kuitenkaan ole yhtä intensiivistä kuin pesimäaikana, pikemminkin tapailua.

Vinkki! Tiltaltin nimitys on onomatopoeettinen, eli se on nimetty laulunsa perusteella. Sen pitkään jatkuva säe ”tilt–talt–tilt” on helppo erottaa muista linnuista, ja linnun nimikin muistuu samalla mieleen.

linnunlauluLintujen laululuonnonkalenterimuuttolinnutSyyslaulutiltaltti

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.