Talvi on pienille nisäkkäille ankara ja usein kohtalokas. Suuren helpotuksen tuo lumi, joka suojaa sekä purevilta pakkasilta että saalistajilta.

”Paksun lumipeitteen alle mustikan- ja puolukanvarpujen väliin muodostuu yhtenäinen ilmatila. Siellä myyrät voivat risteillä ilman turhaa energian­kulutusta”, kertoo emeritusprofessori Hannu Ylönen.

Saalistava kettu voi kuulla ripinän hangen läpi, mutta ihmisen aisteilta myyrä on lumen alla piilossa. Koko talvea se ei kuitenkaan uppeluksissa pysy, vaikka vältteleekin lumen pinnalla käymistä.

Metsämyyrän käytävän löytää seuraamalla pienten tassujen jättämiä parijälkiä. Ne päättyvät usein kiven tai puun juureen, josta suuaukko löytyy.

Pienten nisäkkäiden lumijäljet muistuttavat suuresti toisiaan. Ylönen kertoo, että ne voi tunnistaa, kunhan tietää, mitkä ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Metsäympäristössä yleisimpiä ovat metsämyyrä, metsäpäästäinen ja metsähiiri.

Hiiren jäljet erottaa hännän piirtämästä pitkästä viirusta, kun myyrän hännästä jää vain lyhyitä jälkiä. Päästäisen loikka taas on lyhyempi ja vartalostakin jää usein jälki.

”Sen askel on niin kuin telaketju olisi mennyt yli”, kuvailee Ylönen.

Myyrän voi huomata myös sen syömäjälkien perusteella. Ravinto sen yleensä lumen päälle houkutteleekin.

Metsämyyrälle kelpaa monenlainen kasviravinto. Talvella, kun vaihtoehtoja on vähän, se nakertelee esimerkiksi nuorten havupuiden silmuja. Myyrän jäljiltä voikin löytää poikki jyrsityn latvan.

”Metsämyyrä kiipeää hyvin puihin, kuten kuuseen. Se pudottelee ruoakseen jäkäläpalleroita, joita voi nähdä puun alla”, Ylönen kertoo.

Vinkki! Syksyn aikana myyrätiheys oli huipussaan Pohjanmaalla, ja samalla hiiripöllöillä oli voimakas vaellus. Ravinto houkutteli lintuja asettumaan seudulle, joten hiiripöllön voi nyt löytää tavallista helpommin.