Kiire pelkkänä sanana aiheuttaa minussa stressiä. Niinpä olen jo vuosikausia tietoisesti pyrkinyt ja mielestäni onnistunutkin välttämään sitä. Paljo tekeminen ei sinänsä aiheuta kiirettä, vaan huono ajankäytön suunnittelu. Mitä on aika? Se on ihmisen keksimä määre evoluutiolle. Ihminen on viisaudessaan ruvennut ”mittaamaan” aikaa pyrkimyksessään hallita sitä. Ihminen keksi sille mittayksiköitä, joista tunti on kummallisesti vakiintunut yhdeksi pienimmistä. On oppitunti, ruokatunti, välitunti ja niin edelleen.

Tutkitusti jo puolikin tuntia luonnossa ja metsässä olemista vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Tulee hyvä olo. Luonto ei mittaa olemistasi aikayksiköillä vaan antaa ajattomuuden tunteen. Se vain on. Meiltä on kadonnut ajallinen suhteellisuudentaju. Jo se, että evoluutio on kehittänyt puut hidaskasvuisiksi ja pitkäikäisiksi, on osaltaan syynä siihen, ettei luonnontutkijoilla ole ikä riittänyt niiden olemuksen selvittämiseen. Tämäkin seikka on vasta viime aikoina saanut enemmän huomiota ja ymmärrystä.

Luonnon muutosten ajallinen hitaus on vaikuttanut myös ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen. Koska se on ollut hidasta, se on useimmille abstraktio. Siitä puolestaan on seurannut passiivisuus ilmastonmuutoksen torjunnassa. Enää emme ainakaan voi vedota siihen, ettei asiasta olisi tietoa ja näyttöä. Nyt on yhtäkkiä herätty laajemminkin huomaamaan, että käsillä on oikea ja viimeinen aika ryhtyä toimiin ympäristömme ja siten kenties ihmiskunnankin pelastamiseksi. Ilmaston lämpeneminen on ollut tiedossa jo 1950-luvulta lähtien, ja itse muistan, kuinka ennen television tuloa kouluvalistuselokuvissa puhuttiin maapalloa uhkaavista liikakansoitusta seuraavista ympäristötuhoista. Ja silloin meitä oli planeetallamme puolet nykyisestä määrästä.

Ilmastonmuutos on ennennäkemättömän laaja ja nopeampi kuin ymmärrämme. Se on itse itseään kiihdyttävä prosessi jo napajäätiköiden sulamisen vuoksi. Perinteiset ennustekaaviot eivät enää toimi. Kolmenkymmenen viime vuoden aikana koralliriutat ovat vähentyneet puoleen merien lämpenemisen johdosta. Noin puoli miljardia ihmistä saa riutoilta ravintonsa. Ekosysteemit, jotka ovat tasapainottaneet ilmastoamme, ottavat tällä menolla 500 vuotta takapakkia. Amazonin, Kongon ja Indonesian Sumatran viidakkohiilinielut hupenevat hakkuiden myötä.

Fossiilisten polttoaineiden, hiilen, öljyn, maakaasun, öljyhiekan ja metsien häikäilemätön riisto romahduttavat ekosysteemimme. Tulvat ja toisaalta kuivuus tulevat aiheuttamaan suurta nälänhätää. Jo 7 000 vuotta sitten Niilin laakso kuivui ja aiheutti muuttoaallon kelvollisemmille seuduille. Me näemme myös nyt suuria pakolaisvirtoja kuivuus- ja tulva-alueilta, eikä tämä ole mikään väliaikainen ilmiö. Päin vastoin. Puhtaasta juomavedestä syntyy vielä sotia.

Jos haluamme tulevaisuudessa nauttia planeettamme monimuotoisesta kauneudesta ja esimerkiksi lumesta, on aika toimia. Pariisin ilmastosopimus antoi suuntaviivoja. Jokainen meistä voi myös omilla valinnoillaan vaikuttaa: kulutustottumuksilla, vähentämällä lihansyöntiä, äänestämällä oikeita päättäjiä ja jakamalla tietoa. Tarvitsemme myös lisää hiilinieluja. Keinoina voisivat olla esimerkiksi kaatopaikkojen ja peltojen hyödyntäminen sekä puurakentamisen ja kaupunkiviljelyn lisääminen.
Mitä enemmän meitä on, sitä nopeampia päätöksiä tarvitaan. Mutta mitä enemmän meitä on, myös sitä hitaampia päätökset ovat. Toivoa kuitenkin on. Mutta nyt on kiire.

Tämän kiireen minäkin hyväksyn.