Onko mitään tieteellisesti toimivaksi todistettua keinoa karkottaa kyyt pois aivan pihapiiristä? Yhdysvalloissa myydään erilaisia ”snake repellent” -kemikaaleja. Toimivatko ne?

Yhdysvalloissa elää monia hyvin myrkyllisiä käärmelajeja, joista monet joutuvat jatkuvasti tekemisiin ihmisten kanssa. Siksi ei ole yllättävää, että juuri siellä on kehitelty monenlaisia ratkaisuja onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Se on tietenkin parempi kuin eläinten tappaminen.

Karkotteiden tehoa on testattu laboratoriossa, mutta tuloksissa on paljon epävarmuutta. Eri lajit reagoivat kemikaaleihin hyvin eri tavoin ja jopa samojen lajien sisällä on vaihtelua. Aineiden todellisten vaikutusten erittely vaatisi melkoisen suuria otoskokoja.

Valmisteiden käyttökohteet ovat myös hyvin erilaisia – toiset paikat ovat sateisia ja toiset suojattuja, toiset parin neliön kokoisia kulkureittejä ja toiset aarien kokoisia pihoja. Ei siis ihme, ettei yksinkertainen laboratoriokoe voi taata aineiden toimivuutta kenttäoloissa.

Kaikkien karkotteiden suunnittelun ja käytön haaste on tasapainoilu tehokkuuden ja turvallisuuden välillä. Monien amerikkalaisten valmisteiden pääainesosana on naftaleeni. Aine on syöpää aiheuttavaa ja lisäksi erittäin haitallista vesistöihin päädyttyään. Suomen enemmän tai vähemmän sateisissa oloissa kemikaaleja joutuisi kylvämään runsaasti, mikä tulee myös kalliiksi.

Paras tapa suojella pikkulapsia ja lemmikkieläimiä kyiltä on muokata piha sellaiseksi, missä käärmeet eivät viihdy. Tärkeintä on raivata pois piilopaikkoja tarjoavat risu- ja romukasat sekä rajata keskeisimmät ihmisten oleskelupaikat siten, etteivät käärmeet niihin pääse.

Kyyt voivat tulla pihalle myös jyrsijöiden houkuttelemina. Jätehuollossa kannattaa olla tarkkana. Lintulaudaksi on hyvä valita sellainen, josta ruokaa varisee maahan mahdollisimman vähän.

kyykäärmekarkote

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.