Onni – voiko parempaa poliittista teemaa keksiä? Se tuntuu samaan aikaan radikaalilta ja turvalliselta, uudelta ja vanhalta. Ei ihme, että siitä on tullut muodikas yhteiskunnallisen keskustelun teema kaikenalaisten edistyksellisten ihmisten kuten vihreiden ja ympäristäväen keskuudessa.

Kaikki tietävät, että raha ei tuo onnea. Politiikkaa ohjataan kuitenkin rahan voimalla ja bruttokansantuotteen eli bkt:n perusteella. Sen vuoksi viime vuosina on etsitty tapoja, joilla onnellisuus voitaisiin saada mukaan kansantalouden mittareihin.

Myönnän, että olen itsekin ollut innostunut näistä yritelmistä, joissa bkt:hen on pyritty liittämään ympäristön tilaa ja kansalaisten hyvinvointia kuvaavia numeroita.

Viime aikoina minulle on kuitenkin valjennut, että rahan ja onnen sotkeminen toisiinsa on karkea virhe.

Kaikessa hiljaisuudessa Suomi on nimittäin siirtynyt siihen niin sanottuun ”onnellisuustalouteen”, jota vihreät ja ympäristöaktivistit ovat vaatineet.

Onnellisuustalous oli voimakkaasti esillä ennen viime eduskuntavaaleja. Sen seurauksena Jyrki Kataisen uudessa hallitusohjelmassa luvattiin toden totta ottaa käyttöön uusi hyvinvointimittaristo pelkän bkt:n rinnalle. Heinäkuussa 2011, jolloin hallitus oli ollut vallassa pari viikkoa, valtioneuvoston kansia julkaisi asiantuntijaraportin, jonka pääsisältö oli se, ettei onnellisuutta voi puristaa yhdeksi numeroksi.

Se lupasi kuitenkin kehittää Findikaattori.fi-nettisivustoa niin, että sieltä läytyy hallitusohjelmassa luvattuja mittareita.

Käytännässä Findikaattoriin on vain keräilty valmista tilastomateriaalia. Se on samaa tavaraa, jota toimittajat ja kansanedustajien avustajat osaavat itsekin hakea suoraan Tilastokeskuksen nettisivuilta.

Pieleen menneestä onnellisuustalousuudistuksesta ei olisi ollut haittaa kuin hallituksen uskottavuudelle, jollei ympäristöväeltä olisi samalla mennyt tuhannen taalan paikka vaikuttaa Suomen luonnonvarojen käyttöön.

Onnellisuustalous on mukava keskustelunaihe, mutta luonnonvarojen käytön nopea lisääntyminen on todellisuutta. Tammikuun lopussa uutisoitiin, että kanadalainen kaivosyhtiö on vallannut viisi prosenttia Norjan pinta-alasta. Sama on mahdollista Suomessakin.

Raaka-aineiden reaalihinnat laskivat koko 1900-luvun, mutta kymmenen viime vuoden kuluessa ne ovat nousseet uudelle ennätystasolle. Asiantuntijat arvioivat, että luonnonvarojen kulutus on pysyvästi ylittänyt tarjonnan.

Ilmastontutkija Laurence C. Smith ennusti viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Uusi pohjoinen, että makeasta vedestä on tulossa äljyäkin kriittisempi luonnonvara. Kuivuus estää maatalouden harjoittamisen monissa maailmankolkissa, mutta Pohjoismaissa ilmastonmuutos vain lisää sateita.

Kaivosbuumin jälkeen ulkomainen kiinnostus kohdistuu Suomen metsiin ja viljelysmaihin.

Tässä tilanteessa ympäristöväen kannattaisi panna kaikki poliittiset pelimerkkinsä siihen, että hallitus mittaa onnen sijaan luonnonvaroja ja laatii sitovia ylärajoja niiden käytölle.

vahtikoira