Oravat tekevät meillä pesänsä yläkaton eristeisiin. Vaikka kuinka verkottaa kaikki mahdolliset kulkutiet, ne löytävät aina jonkin raon tai sitten jyrsivät sen. Onko ongelmaan hyvää ratkaisua?

Oravien asettuminen maksukyvyttömiksi vuokralaisiksi ei ole ennen kokematonta. Tälläkin palstalla asiaa on joskus käsitelty. Valitettavasti oravien tunkeutumista ullakon eristeisiin ei voida estää kuin samalla keinolla, jota kyselijä on jo tuloksetta kokeillut. Laiha lohdutus on, että samoin on käynyt monelle muullekin.

Oravien karkottamiseksi on kokeiltu hajusteita mutta niitäkin tuloksetta. Etenkin kaupunkilaisoravat ovat tottuneet paitsi hajuihin myös erilaiseen lain sallimaan häirintään.
Suosittelen kysyjälle uutta yritystä tukkia väylät ja estää aukkojen jyrsiminen minkkiverkolla, jossa on tuuman tai korkeintaan puolentoista tuuman silmät. Verkon lanka on niin paksua, ettei orava saa sitä poikki.

oravaoravan pesä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.