Televisiossa on pyörinyt Yle Luonnon hauska Pelasta pörriäinen -kampanja. Kimalaiset ja muut pölyttäjät ansaitsevat meidän kaikkien huomion. Koronan lamauttamassa maassa on aikaa pohtia omia käytäntöjä ja tapoja. Ehkä kliiniseksi monokulttuuriksi parturoiminen ei olekaan ainoa tapa hoitaa pihaa. Pelkän estetiikan lisäksi puutarhalla voisi olla muitakin ulottuvuuksia.

Puutarhassa tärkeää on myös maaperä, ja maaperän kunnossapidon mestareita ovat lierot eli kastemadot. Ne muokkaavat maan rakennetta kuohkeammaksi ja parantavat sen vesitaloutta. Maaperästä ja lieroista kannattaa pitää erityistä huolta nyt, kun ilmastonmuutos lisää sekä rankkasateita että pitkiä kuivia hellejaksoja. Pihan maalaji kannattaa tutkia: lierot viihtyvät huonosti tiiviissä savimaassa. On myös tärkeää jättää pihan reunoille luonnontilaisempia alueita, joilta kastemadot pääsevät levittäytymään pihan hoidetumpiin kolkkiin.

Mökkiläisen ja metsänomistajan kannattaa vaalia kekomuurahaisia. Ne kierrättävät kuolleita eliöitä ja parantavat paikallisesti maata viemällä orgaanista ainesta maanalaisiin käytäviinsä. Ne pölyttävät kasveja ja levittävät niiden siemeniä, tarjoavat ruokaa, ja keollaan jopa kodin monelle metsän isommalle ja pienemmälle asukkaalle. Kekomuurahaisilla on myös osuutensa tuhohyönteisten massaesiintymien ennalta ehkäisemisessä. Metsässä partioivat muurahaisjoukot tasoittavat saalistuksellaan tuhohyönteisten esiintymistä, syömällä muun muassa meillä runsastuvan havununnan ja mittariperhosten sekä mäntypistiäisten toukkia.

Suomessa ei onneksi koskaan olekaan langettu ajattelemaan, että kaikki ötökkäelämä puutarhassa olisi jotenkin epäilyttävää. Siispä ei pidä hämmentyä, jos käännetyn kiven alla tai lehtikompostin kulmalla ryömii tai vilistää jotain pientä. On paljon huolestuttavampaa, jos siellä ei elä mitään.