Tammikuun pääkirjoituksessa tuli kokeiltua ennustamista: ”Ensi kesänä Etelä-Suomessa on vähän mustikoita, myyriä ja perhosia. Pohjois-Suomessa taas paljon.”

Tuolloin elettiin hyvin poikkeuksellista talvea: pohjoisessa oli paljon lunta, etelässä ei ollenkaan. Uumoilin etelän ja pohjoisen välille syntyvän eroja, ja niitä toki syntyikin, mutta ei aivan ennustetulla tavalla. Talven lumimäärällä oli kuitenkin iso vaikutus myös kevääseen ja kesään.

Lapissa porot kärsivät aikaisesta lumipeitteestä, kun sienet peittyvät jo syksyllä lumeen, ja hanki kertyi pian poroille haastavan paksuksi. Perhosille ja kasveille se näyttää olleen edullista: keväällä vähitellen sulaessaan kosteutta tarjoava, suojaava lumipeite sekä alkukesän lämpö siivittävät yhdessä perhoset hyvään lentoon Lapissa.

Kelit suosivat myös marjakasveja: kun keväthallojakaan ei juuri esiintynyt ja pölyttäjiä oli liikkeellä, sekä lakka että mustikka kukkivat runsaasti ja tuottivat loistosadon. Lapissa myyräkannat olivat huipussaan jo kesällä 2019, ja romahtivat talven aikana odotettuakin nopeammin. Paksu lumipeite on voinut vaikeuttaa myyrien ravinnonsaantia.

Eteläiseen Suomeen odoteltiin jopa myyrähuippua tälle syksylle, mutta kevät paljasti kantojen romahtaneen laajoilla alueilla. Lumeton talvi ei sekään siis suosinut myyriä. Etelän lumettomuus ja kylmänkosteat kelit eivät ennustetusti tuntuneet hyödyttävän myöskään päiväperhosia. Vaikka kesäkuu oli lämmin, se ei riittänyt pelastamaan Etelä-Suomen heikohkoa perhoskesää: lajeja ja yksilöitä on ollut liikkeellä vähän. Ilonaiheitakin kesä silti tarjosi: muun muassa pitkään ahdingossa ollut nokkosperhonen on tänä kesänä lentänyt runsaana.

Muitakin iloisia asioita kesään toki mahtui: mustikkapiirakka! Mustikka oli tehnyt kukkasilmunsa jo edellisenä kesänä. Kun halloja ei ollut, ja lämpöä ja kosteutta oli sopivasti, marjoja riitti etelässäkin.