Kesämökillä on kaksi isäntää. Syksyllä kun asu­mus on laitettu talvikuntoon ja auton perävalot loitto­nevat pihatiellä, luonto ottaa mökin huomaansa. Pi­hapiiriin laskeutuva rauha houkuttelee eläimet esiin piiloistaan.

Talvella mökin pihamaalla oli hiirenhiljaista, sanan­mukaisesti. Metsähiiret olivat asettuneet taloksi. Metsä­myyrä kulki kuin marketissa sisään ja ulos talosta keit­tiön vanhan viemäriputken kautta. Kärppä kierteli ta­loa hiirijahdissa, metsäjänis ja orava etsivät ruokaa pi­hapiiristä, ja kettukin partioi rantaviivassa.

Nyt, kevään ensikäynnillä, kuivuneiden lepänlehtien vaippa peittää mökin pihamaan.

Sanotaan että puutarhanhoitoa voi käyttää meditoi­miseen. Haravoiminen on parasta meditointia, ei ole kii­rettä mihinkään eikä tiukkoja tavoitteita. Kukaan ei tu­le moittimaan, jos välillä jää nojailemaan haravan var­teen tutkaillakseen ympäröivää luontoa.

Sini- ja valkovuokot nostavat hennosti päätään lehti­en alta, näsiän kukinta on jo pitkällä, ja tuometkin al­kavat herätä kesään.

Hiiret ovat kaikonneet metsän puolelle. Metsäkauriit ovat myllänneet kukkapenkkiä, kivikkoreunusten me­hevät mesikasvit ovat niiden herkkua. Siivoan kaurii­den sotkut haravalla.

Kaivon pohja pitää tähystää huolella. Vaikka kai­vonkansi on tiivis, sammakonraatoja löytyy aina sil­loin tällöin.

Hauet ovat lokotelleet kaikessa rauhassa rantavedes­sä, mutta ihmishahmon piirtyminen rantakivikon ylle saa ne ampaisemaan molskahtaen kasvillisuuden suojiin.

Telkkä säpsähtää lentoon rantapöntöstä, sekään ei vielä ole tottunut ihmisten läsnäoloon.

Haravoin lehtiä pieniin kasoihin, jotka joskus unoh­tuvat niille sijoilleen koko kesäksi tuulen riepoteltavik­si. Eihän pihaa oikeasti edes tarvitsisi siistiä, niin on vain tapana tehdä, ikäänkuin merkiksi siitä että isän­tä on vaihtunut.

Ihmisten asuttaessa taas mökin, luonto joutuu väistymään, mutta ei kauas. Ja hyvä niin, sillä siksi kai mökille mennään? Että oltai­siin lähellä luontoa, jopa osa sitä.

PS. MikäŠ tekee kesäŠn? MikäŠ tuo sen tunteen, ettäŠ kesäŠ on alkanut, tai luo parhaiten kesŠän tunnelmaa? Vastaa kyselyyn!

kesämökkikevätpiha

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.