Vaalien alla vaadittiin ”turhan” sääntelyn purkamista. Äänessä olivat muun muassa Kokoomus, Keskusta, Perussuomalaiset ja Elinkeinoelämän keskusliitto. Niiden mukaan sääntelyn keventäminen on tärkeä osa keinovalikoimaa, jolla Suomi saadaan nousuun.

Mikä sitten on turhaa, jäi leijumaan ilmaan. Onko tarkoitus, että ympäristön tilaa valvoviin lupaprosesseihin tehdään oikopolkuja ja normeja kevennetään?

Kannattaa muistaa, että ympäristöä on saatu kohennettua nimenomaan säädösten, normien, lupakäytäntöjen ja hyvän hallinnon seurauksena. Esimerkkejä on paljon: metsäteollisuuden jätevesien puhdistaminen, rikkidioksidipäästöjen vähentäminen, metsänhoidon muuttaminen luonnolle vähemmän tuhoisaksi ja biodiversiteettiä lisänneet suojeluohjelmat. Merkittävää on, että vastoin pelotteluja toimet ovat monesti samalla parantaneet kannattavuutta ja kilpailukykyä. Vapaaehtoisuus ilman normiohjausta junttaa ajattelun helposti paikoilleen ja lyhytnäköisyyteen.

Sääntelyn keventämistä esittäneet ovat vaatineet myös ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhdistämistä luonnonvaraministeriöksi. Sellainenhan on Venäjällä. Toteutuessaan se tietäisi ympäristöasioiden voimakasta heikentämistä, kun valvonta ja hyödyntäminen olisivat samoissa käsissä. Pukin ja kaalimaan välille tarvitaan riittävän pitävä aita.

Päinvastoin ympäristöhallinnon resursseja olisi lisättävä. Viime vuosina niitä on voimakkaasti heikennetty ja suunta jatkuu. Sääntelyn tarpeen aika ei ole ohi!