Lapin talviset metsät ovat hiirenhiljaisia. Kuukkelit, hömö- ja lapintiaiset eivät kovilla pakkasilla juurikaan ääntele, vaan piileskelevät naavojen ja luppojen kirjomien käkkärämäntyjen ja kynttiläkuusten oksistoissa. Siellä on kaikkea mitä ne tarvitsevat: suojaa, ruokaa ja varastointipaikkoja. Pallas-Ylläksen kansallispuistometsissä naavoja ja luppoja on vielä runsaasti. Ilma on puhdasta, kosteutta ja luonnollisen sulkeutuneita puuryhmiä on riittävästi.

Lupot ja naavat ovatkin taigametsän monimuotoisuuden takuulajeja. Ne tarjoavat helmoissaan asustaville hyönteisille, hämähäkeille ja lukeille turvallisen elinympäristön, jossa on suotuisat ja tasaiset olot. Lupot ja naavat ottavat ravinteita ilmasta, sadevedestä ja oksilla valuvasta vedestä. Ne ovat ehkä siksi erityisen herkkiä ilmansaasteille. Vanhojen puiden rosoinen kuori tarjoaa lupoille ja naavoille parhaan kiinnittymisalustan. Etelä-Suomessa naavoja ja luppoja koettelevat ilmansaasteet, vanhojen metsien vähyys sekä ilmaston kuumenemisen aiheuttamat pitkät ja kuivat hellejaksot.

Opi lisää

Naava vai luppo?

Siuntiolaisessa vanhassa metsässä sinnittelee vielä muutama hömötiainen. Siellä naavaa on vain harvoissa puuyksilöissä, kosteassa ja suojaisessa itä- tai pohjoisrinteessä tai painanteessa, jossa rinteillä valuva vesi säilyy sammalikossa yli pitkienkin hellejaksojen, eivätkä puut joudu altistumaan suoralle auringonvalolle kuin osan aikaa päivästä. Metsälaikun reunoilla aukkoiseksi hakatusta kuivasta kangasmetsästä naavaa on turha hakea.

Etelä-Suomen pienissä eristäytyneissä luonnon turvapaikoissa olo on kuin ulkoilmamuseossa. Ne muistuttavat retkeilijää tuskallisesti siitä, mitä on jo menetetty ilmastonmuutoksen, metsien käsittelyn, maankäytön ja luontokadon ikeessä. On vain toivottava, ettei metsäluonnon köyhtyminen ehdi edistyä liian pitkälle ennen kuin luontokadon ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet alkavat purra.