Kurkkasin ikkunasta ulos ja menin oikein parvekkeelle katsomaan, mitä ylhäältä tulee. Oli melkein nollakeli, ja satoi harvakseltaan hiutaleita, joiden koko ja muoto oli aika lähellä perunalastua, halkaisija noin 5 senttiä. 75-vuotias muorikin nosti koiraa taluttaessaan kätensä ylös, että näkeekö hän näkyjä. Onkohan joku muu nähnyt moista?

Lumihiutaleiden kokoa ei mitata säähavainnoissa, joten ei ole tietoa, kuinka isoja ne suurimmillaan ovat. Olosuhteiden ilmakehässä pitää olla sopivat, että isoja hiu­taleita voi sataa. Esimerkiksi tuuli voi helposti hajottaa niitä pienemmiksi. Lumihiutaleista ei kerätä kansalaishavaintojakaan toisin kuin isoista rakeista, joista voi lähettää tietoja Ilmatieteen laitoksen sääsovelluksella.

Tarkempi tieto ajankohdasta olisi auttanut selvittämään sääoloja havaintohetkellä. Itsellenikin jäi viime talvelta mielikuva, että kerran satoi todella isoja lumihiutaleita. Päivämäärää ei tullut laitettua muistiin, mutta lopputalvella se oli. Ihan kunnon perunalastun kokoisia ne eivät olleet, mutta huomattavasti tavanomaista isompia. Isoja hiutaleita tuli vain hetken aikaa ja sitten ne muuttuivat tavanomaisemmiksi.

lumilumihiutalelumisade

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.