Olin eräänä sumuisena päivänä kissaa ulkoiluttamassa Riihimäen seudulla, kun läheltä metsänreunasta kuului kolme-neljä mahtavan kumeaa puhahdusta, aivan kuin paineilmasäiliö olisi laskettu tyhjäksi. Mitään eläintä ei metsänreunassa näkynyt, eikä kissa mitenkään ääniä säikähtänyt, toisin kuin minä. Mikä aiheutti äänet?
Kuva: Harju / ikkunasuomenluontoon.fi
Teksti: Matti Helminen
Olin eräänä sumuisena päivänä kissaa ulkoiluttamassa Riihimäen seudulla, kun läheltä metsänreunasta kuului kolme-neljä mahtavan kumeaa puhahdusta, aivan kuin paineilmasäiliö olisi laskettu tyhjäksi. Mitään eläintä ei metsänreunassa näkynyt, eikä kissa mitenkään ääniä säikähtänyt, toisin kuin minä. Mikä aiheutti äänet?
Kuvauksesta päätellen puhahdusten päästäjä on saattanut olla valkohäntäpeura, joka erityisesti pakoon lähtiessään usein päästää puhallusäänet. Valkohäntäpeura on muutoin jopa kiima-aikana melko äänetön verrattuna muihin hirvieläimiimme, puhumattakaan saksanhirvestä, jonka uros suorastaan mylvii haaremia kerätessään ja vartioidessaan.
Valkohäntäpeuran puhallukset lienevät peurayksilöiden välistä viestintää, jonka tarkoituksena on ilmoittaa lajikumppaneille, että äänen päästäjä on aikeissa siirtyä rauhallisempaan paikkaan. Saman aikomuksen paljastaa myös pitkähkön, alta valkoisen hännän nosto ja hermostunut heilutus.
Matti Helminen
Matti Helminen vastasi Kysy luonnosta -palstan lukijoiden kysymyksiin vuosina 1985-2015. Helmisen vastausaluetta olivat nisäkkäisiin liittyvät kysymykset.
Isä ja poika pelastivat valkohäntäpeuroja jäältä Minnesotassa. ”Hyviä ihmisiä siis on olemassa”, kuuluu erään katsojan kommentti. Toinen ihmetteli – kuten mekin täällä Suomen Luonnon toimituksessa – miten peurat ovat ikinä päässeet noin kauaksi jäälle. Keksitkö sinä?
Valkohäntäkauris on hyvä esimerkki onnistuneesta vieraslajin istutuksesta. Laji ei ole vallannut kotoperäisten lajien elintilaa, tuonut sairauksia eikä se hirven tavoin aiheuta taimikkovahinkoja. Valkohäntäkauriista on 20 vuodessa tullut Suomen toisiksi merkittävin riistaeläin.