Pian alkaa pohjoisessa taas retkeilykausi: me tyhjänkulkijat pääsemme huiputtamaan tuntureita, ja kun väsyttää otetaan sopiva asento, taukopaikka, ja tulistellaan. Jos lähistöllä on vielä kaltio, lähde, saadaan hyvät kahvivedet.

Kun retkeilee tarpeeksi, maastosilmä kehittyy. Lapissa pitempi reitti on usein helpompi. Vaivaiskoivua puskeva, kompastuttava jänkä kannattaa kiertää, sitä suuremmalla syyllä, jos seassa on pounuja, pieniä kumpareita. Jos reitin varrelle sattuu suo, jolla on palsoja, jääsydämisiä kumpuja, kannattaa pysähtyä. Palsasuot ovat hyviä lintupaikkoja.

Paljakalla, avotunturissa, meno on joutuisaa, kunhan ei kohdalle osu rakka, louhuinen kivikko. Onneksi ylhäällä ei yleensä kovin pahasti vaivaa räkkä, verenimijöiden viheliäinen armeija. Sen tietävät porotkin.

Myös skaidi, vesistöjen välinen selänne, on usein hyvä kulkea. Taival on taas kahden joen välinen kannas, josta veneet aikoinaan vedettiin yli. Tällainen on esimerkiksi kolmen kilometrin historiallinen Sotataival Kemijoen lähteiltä Sotajoelle, josta pääsi Nuortille ja edelleen Jäämerelle.

Lue pienen lapinsanaston aiemmat osat:

Pieni lapinsanasto, osa 1
Pieni lapinsanasto, osa 2: Tuntureita on monenlaisia

lappipieni lapinsanasto

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!