Rakkolevä tulee viimeistään nyt tutuksi helsinkiläisille ja eritoten lauttasaarelaisille. Suomen kuuluisin graffititaiteilija EGS tyylitteli Itämeren avainlajin Itälahdenkadun ja Melkonkadun kulmatalon seinälle kahteen paikkaan.

Rohkea teko taloyhtiöltä. Yleensähän spreijaajat yritetään pitää mahdollisimman kaukana.

Asunto-osakeyhtiö Melkonkatu 8:n tempauksella on luonnonsuojeluteema.

”Asumme Itämeren äärellä ja haluamme kiinnittää huomiota meren tilaan”, taloyhtiön hallituksen jäsen Leif Wikholm sanoo. ”Halusimme räväkän ja kantaa ottavan teoksen ja mikä onkaan siihen sopivampi genre kuin graffiti?”

Taloyhtiö otti yhteyttä Make your mark -gallerian kuraattoriin Ulmut Kiukakseen, jonka kanssa aihetta pohdittiin parisen kuukautta. Sitten pensseliin (ei spraypurkkiin) tarttui EGS. Hän maalasi iloisen ja elävän rakkolevän sekä asuintalon kolmannen kerroksen korkeudelle että ravintola Wanhan Herran terassin takaseinään.

MYM_egs__SRB_3661e

 

Seppo Knuuttila Syken merikeskuksesta, itsekin lauttasaarelainen, iloitsee seinämaalauksesta.

”Vaikka elämme meriympäristössä, ei rakkolevä ole välttämättä tuttu. Nyt se on kuvattu seinään, jonka myötä kiinnostus lajia kohtaan voi herätä”, hän sanoo.

”Toivoisin että erityisesti päiväkotilaiset kävisivät joukolla katsomassa teosta.”

Knuuttilan mukaan rakkolevä on taas viime aikoina ilahduttavasti lisääntynyt rannikollamme.

”Rakkolevä tarjoaa suojapaikkoja monille äyriäisille ja kalanpoikasille. Sen katoaminen vaikuttaisi koko ekosysteemiin. Esimerkiksi hauen menestyminen on pitkälle riippuvainen rakkoleväkasvuston elinvoimaisuudesta.”

EGS_lauttasaari_ovi_2015

graffitirakkolevä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.