Helmi-maaliskuun taitteessa Kolin huipuilla on lunta runsaasti ja puut komeilevat valkoisena tykkylumesta. Myös alhaalla lähellä Pielisen rantaa lunta on polviin saakka. Kolin Pirunkirkolla ei ole hangesta päätellen ollut montaa kävijää viime aikoina.

Pienen polun päätteeksi kipuamme (tai oikeastaan melkein laskemme liukumäkeä) portaat kallionjyrkännettä alas. Hienot kivimuodostelmat kertovat tarinaansa. Jylhät seinämät nousevat pystysuorina ylöspäin ja muodostavat valtavia lohkareita ja railoja. Ihailemme maisemia ja kallion muodostelmia, männyistä roikkuu naavaa.

Vasta myöhemmin huomaamme kinoksien suojaaman luolan suun. Luolaan täytyy ryömiä kontallaan, mutta heti sisäpuolella voi jo nousta seisomaan. Korkeimmillaan luola on seitsemän metriä.

Tunnelma on ihmeellisen hiljainen ja jollakin tavalla erikoinen. Paikasta hohkaa ikiaikainen historia ja luonnon voima ja lujuus. Luolassa tuoksuu kivi, maa ja jää.

Pirunkirkko on 33 metriä pitkä luola, joka kääntyilee Z-kirjaimen muotoiseksi. Ensimmäisen käännöksen jälkeen avautuu pitkä ja mahtava railo, jonka päästä päivänvalo valaisee luolan jäähileen peittämät seinämät. Seinät tuikkivat kuin tähtitaivas. Talvella kivinen maa on liukas. Toisen käänteen jälkeen näkee pirunkirkon perimmäisen nurkan.

Näkymä luolan keskivaiheilta.

Kolin pirunkirkkoon liittyy monia tarinoita ja uskomuksia. Kansanuskossa tämän kaltaiset paikat ovat olleet tärkeitä. Tarinoihin liittyvät mystiset maahiset ja luonnonhenget. Perintötiedon mukaan käytti noita nimeltä Ukko Kinolanen. Ei ole vaikea uskoa, miksi paikkaa on pidetty pyhänä. Tunnetuimman tarinan mukaan kiipeämällä luolan viimeisimmän nurkan perimmäiseen kohtaan voi nähdä itse pirun ja varsinaisen kirkon, sillä luolan on sanottu olevan vain eteinen. Mutta vaikka perälle kuinka kiipesi ja kurkki, oli liian pimeää pirun ja hänen kirkkosalinsa näkemiseen.

Taiteilija Eero Järnefelt viihtyi Kolilla ja on maalasi vaarojen huipuilta useita teoksia. Järnefelt vieraili myös pirunkirkossa ja vaikuttui mitä ilmeisemmin pirunkirkon erikoisesta tunnelmasta. Luolan kallioiseen seinään taiteilija on kirjoittanut terveisensä vuodelta 1893:

”Yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina”

Tekstiä on korjailtu vuonna 1939. Talvella tekstiä ei erottanut luolan perimmäisestä huurteisesta seinämästä, mutta on helppo ymmärtää Järnefeltin kunnioitus tätä maagista paikkaa kohtaan.

Kolin Pirunkirkolle voi poiketa vaelluksella Herajärven kierroksen Ennallistajan reitiltä tai mennä varta vasten autolla tai pyörällä Rantatietä pitkin. Perille pääsee helposti, sillä tieltä matkaa on vain kivenheiton verran ja jyrkkää kalliota pääsee laskeutumaan portaita pitkin.

Jätämme pirunkirkon taaksemme talvipäivän kääntyessä jo hämärän puolelle. Pienen ajomatkan päässä, aivan metsätien vieressä meitä tuijottaa uljas hirvi. Pysäytämme auton ja katsomme eläintä. Hetken tuijotuksen jälkeen se rymistelee syvemmälle metsään, jossa näkyy useampia hirviä. Aivan kuin se olisi käynyt varmistamassa, että varmasti lähdemme pois häiritsemästä pirunkirkon taianomaista rauhaa.

Luolan suuaukkoa koristaa millinohut jääverho.

Luolan sisäänkäynti.

Ensimmäisen käännöksen jälkeen näkyy valoa.