Teksti: Alica Karlsson, kuvat: Matti Tikkanen

Sähkölinjan alla heinikko liikkuu. Siellä on neljän keltakorvallisen rantakäärmeen kimppu hitaassa sylipainissa. Kuiva keto on hyvä ympäristö käärmeille. Vettä ei ole lähimailla, vaan paikka on muinaisranta, jonka meren hiomat kivet kasvillisuus on peittänyt jo aikapäiviä sitten.

Muinaisranta on osa Helsingin Vuosaaren Mustavuoren geologista historiaa. Sitä täydentävät silokalliot ja siirtolohkareet, joista osa on jäävuorien kaakosta mukanaan tuomia rapakivilohkareita. Muinaisesta tuliperäisyydestä kertovat kallioiden tyynylaavarakenteet sekä punainen ja valkoinen marmori.

Kuva: Matti Tikkanen

Paljon nuorempia tarinoita voi lukea ensimmäisen maailmansodan aikaisista taisteluhaudoista, kallioon louhituista ammusvarastoista ja pyöreistä veden täyttämistä poteroista, jotka harhaan pudotetut pommit ovat synnyttäneet.

Oppaani luonnonmaantieteilijä, emeritusprofessori Matti Tikkanen johdattaa minut luontopolulle, jonka 24 etappia muodostavat seitsemän kilometrin kierroksen. Matkalle osuu geologisten kohteiden lisäksi kosteikkoja, vuokkolehtoja, lähde, puroja, niittyjä ja korkea Vuosaaren täyttömäki, josta on huikeat näkymät jopa Porvooseen asti.

Luontopolku on olemassa vasta sähköisenä. Maastosta opasteet puuttuvat ja välillä polkukin on kateissa. Näin pitkälle on kuitenkin päästy; edustavimmat kohteet on kuvattu ja taustat tutkittu. Mikään ei estä lähtemästä seikkailulle hymykuoppakiveä ja keltavuokkoja etsimään.

Mustavuori on on helsinkiläisten ja etenkin 40 000 vuosaarelaisen retkeily- ja ulkoilumaastoa. Siellä marjastetaan, sienestetään ja käydään kuuntelemassa lintuja sekä nauttimassa hiljaisuudesta. Osa Mustavuoresta on luonnonsuojelualuetta, mutta paineet sen reunamien rakentamiseen ovat kovat. Toistaiseksi alueen nakertaminen on saatu estettyä, mutta se vaatii jatkuvaa valppautta.

Matti Tikkasen ja geologi Pasi Heikkilän suunnittelema luontopolku on hieno näyte vapaaehtoistyöstä. Tekijät ovat tutkijan perusteellisuudella selvittäneet tukun luontopolun rasteilla puhuttelevia lukuja. Esimerkiksi niin sanottu hampurilaiskallio on 1900 miljoonaa vuotta vanhaa kiveä ja kilpikaarnaiset männyt jopa 200 vuotta vanhoja.

Linnoitusten jäänteitä. Kuva: Matti Tikkanen

Rantakäärmeet eivät osuneet reitillemme sattumalta. Mustavuori on tunnettu monipuolisesta eläimistöstään. Siellä asuu kettuja ja mäyriä eikä hirvien ja kauriiden näkeminen ole harvinaista. Alueen arvoa lisää yhteys Sipoonkorpeen, mikä takaa lajiston vapaan liikkumisen muuten rajatulla saarekkeella.

Lintukonsertista huhtikuun alun retkellämme vastaavat laulurastaat ja punarinnat. Täyttömäen laella solisteiksi vaihtuvat kiurut.

Lue lisää luontopolusta >

mustavuoriRetkivinkkiVuosaari

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!