Pääkaupunki tarjoilee lukuisia vaihtoehtoja luontoretkeilijälle. . Oheen on koottu neljä erityyppistä hieman tuntemattomampaa luontokohdetta, jotka saattavat tarjota uusia elämyksiä myös pääkaupunkilaisille.

Patterinmäki Pajamäessä

Kasvien harrastajalle Patterinmäki on aarreaitta. Etenkin touko–kesäkuussa siellä kukkii moninainen lajisto, esimerkiksi mäkitervakko, ahokissankäpälä ja keto-orvokki. Myös kalliokieloja ja saniaisia on runsaasti. Maalinnoitusketjuun kuuluva muinaismuistoalue on maisemallisesti merkittävä ja yksi läntisen Helsingin luonnon helmistä. Aluetta kiertää ulkoilureitti, josta on yhteys myös kallion laelle.

Keltamo viihtyy maalinnoitusrakenteiden reunoilla.

Mäkitervakko on yleinen kukkija kevään lopussa Patterinmäellä.

Paloheinänhuippu Paloheinässä

1960-luvulla rakennetulle täyttömäelle on helppo kulkea eri suunnista; siellä on hyviä ulkoiluteitä ja polkuja runsaasti. Näkymät huipulta ovat kohtalaiset ja paikalla havainnoidaan keväisin ja syksyin muuttolintuja. Mäen metsiköissä pyörii syksyisin monilajisia lintuparvia, ja ruderaatilla, ohdakkeiden ja takiaisten kasvustoissa voi tavata ruokailemassa esimerkiksi tikliparvia.

Keväisin rinteet täyttyvät leskenlehdistä. Joinain vuosina istutusmänniköissä putkahtelee runsaasti myös erinomaisia ruokasieniä, suomumustesieniä.

Leskenlehtiä kasvaa runsaasti Paloheinän huipun täyttömaalla.

Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet.

Kirkonkylänkoski Siltamäessä

Helsingin ja Vantaan rajalla Siltamäessä Keravanjoki muodostaa koskialueen, joka pysyttelee ainakin osittain auki läpi vuoden. Kulttuuriympäristössä virtaavan Kirkonkylänkosken rantametsät ovat reheviä; vaahtera ja tuomi ovat alueen tyypillisiä puita. Rantametsässä asustaa pikkutikka ja joen varrella voi viilettää rantasipi.

Kosken pohjoispuolella, Vantaalla, Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa ja Pyhän Laurin kappeli sekä aivan kosken vieressä oleva vanha mylly luovat alueelle historiallista tunnelmaa. Kosken eteläpuolella kulkee kävelytie ja Vantaan puolelta Kirkonkylänkosken näkee hyvin myllyn läheltä.

Toukokuinen virtaus Kirkonkylänkoskella.

Pikkutikka asustaa kosken tuntumassa.

Meri-Rastilan metsä Vuosaaressa

Vuosaaren länsiosassa sijaitseva havupuuvaltainen Meri-Rastilan metsä on komeaa, vanhaa ja lajistollisesti arvokasta. Metsä on yksi Helsingin arvokkaimpia kääpäalueita. Kuusikkojen keskellä on mäntyvaltaisia kohtia sekä muun muassa pieni avosuo. Myös linnuille ja lepakoille merkittävän alueen kohokohta on yksi Helsingin komeimpia muinaisrantakivikkoja. Litorinameren rantakivikko levittäytyy laajalle alueelle ja parhaiten säilynyttä tiheää kivikkoa eli pirunpeltoa on jopa 60 metriä pitkällä ja 30 metriä leveällä alueella. Metsässä sijaitsevan kivikon läpi kulkee kävelytie, joten paikka on helppo löytää.

Sen sijaan Rysäpuiston lähellä sijaitseva suurehko graniittinen siirtolohkare ei juuri näy läheisille teille, mutta pieni polku kävelytieltä vie perille. Meri-Rastilan metsäalueella on useita ulkoiluteitä ja polkuja ja Vartiokylänlahden rannalla retkeilijöitä palvelee keittokatos.

Meri-Rastilan metsää.

Metsän siimeksessä oleva muinaisrantakivikko on Helsingin komeimpia.

Lisää retkivinkkejä löytyy kirjasta Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä.

helsinkiretkeilyretkivinkitRetkivinkki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.