Jo vuosia on arveltu saimaannorpan pesivän Puruvedellä. Kevään pesätarkastuksissa siitä saatiin todisteet. Nyt kuutti on jo kuvattukin, mutta sen selviytymistä taajaan verkotetulla alueella ei voida taata.

Saimaanorpakannan suhteen saatiin huhtikuussa iso uutinen, kun pesälaskijat löysivät Puruvedellä pesästä kuuttikarvaa. Eikä siinä kaikki:

”Kun kävimme tutkimassa pesän, kuutti katsoi apukinoksen onkalosta nappisilmillään”, sanoo laskennoissa mukana ollut Juha Taskinen.

Metsähallitus tiedotti löydöstä, sillä se oli Puruveden ensimmäinen täysin varma pesintä sen jälkeen kun norppa sodan jälkeen metsästettiin pois alueelta.

Puruvesi on laaja Saimaan osa Punkaharjun pohjoispuolella.

Saimaannorpan lisääntymisalue saa nyt täydennystä Puruvedestä. Kartta Metsähallitus

Pesälöytö ilahduttaa asiantuntijoita ja luonnonsuojelijoita.

Se avaa mahdollisuuden norpan suojeluun alueella. Vain puolitoista vuotta sitten ympäristöministeriö kieltäytyi ottamasta saimaannorppaa mukaan Puruveden Natura-alueen suojeluperusteisiin.

”Sieltä sanottiin ettei norppaa pidetä vakiintuneena alueella kun ei ole kuuttilöytöä”, sanoo Luonnonsuojeluliiton norppakoordinaattori Kaarina Tiainen.

”Ihmettelen asiaa, koska aiemmin esimerkiksi Luonterilla kuutin syntymää ei ollut vaadittu Natura-perusteeksi.”

Luonnonsuojelijat ovat odottaneet, että Puruveden norppa ilman muuta huomioidaan Naturassa, kun ympäristöministeriö oli näin todennut jo 2011 saimaannorpan suojelustrategiassa.

Puruveden ensimmäinen kuuttipesä. Kuva Juha Taskinen

Asiantuntijoille on ollut vuosia selvää, että saimaannorppa todennäköisesti pesii alueella. Sieltä oli löydetty makuupesiä ja norppa oli vakiintunut Puruvedelle jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2009 Puruvedellä jäi verkkoon viisivuotias jo sukukypsyyden saavuttanut naaras.

Norppa säilyi kuitenkin 2016 alueella ilman ministeriön näkemystä vakiintuneesta kannasta eikä esimerkiksi kuutteja suojelevaa verkkokalastuskieltoa ole siksi saatu ulotettua alueelle.

Nyt Puruvedellä on kuutti, jolle siitä kuvan ottanut Juha Taskinen antoi nimen Pilvi ja emälle nimen Saimi Punkaharjulla hotellia pitävän Saimi Hoyerin mukaan.

”Kysyin Hoyeriltä voiko nimeä käyttää ja hän suostui. Hän on tehnyt paljon työtä norpan hyväksi.”

Taskinen on seurannut Puruveden norpan paluuta pitkään ja pitää Pilvi-kuuttia hyvin uhattuna.

”Siellä on paljon verkkoja ja iskukoukkuja.”

Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF vaativat viranomaisia vihdoin toimimaan verkkokalastuksen rajoittamisessa ja Naturan päivityksessä Puruvedellä.

”Vapaaehtoinen verkkokalastuskieltosopimus voidaan saada aikaan hyvinkin nopeasti vielä tänä keväänä, jos osakaskunta näin haluaa”, sanoo Kaarina Tiainen. ”Ely-keskuksen tarvitsee vain tehdä asiasta tarjous osakaskunnalle.”

Myös WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen vaatii päättäväisiä toimia.

”Ministeriön on aika lunastaa lupauksensa saimaannorpan lisäämisestä Puruveden Natura 2000 –lajiluetteloon.”

Toimet ovat tärkeitä saimaannorpan valtakunnallisen ja samalla maailmanlaajuisenkin suojelun kannalta — esiintyyhän saimaannorppa vain Suomessa.

”Puruvesi on saimaannorpan levinneisyyden reuna-aluetta. Kanta on siellä pieni ja heiveröinen, ja sen pitää vahvistua”, Tiainen sanoo.

Puruveden uusin toivo on nyt Pilvi-kuutti. Mutta säilyykö se hengissä?

Suomen Luonto yritti tavoittaa juttua varten myös Pohjois-Savon Ely-keskuksen kalastusviranomaisia, jotka eivät kuitenkaan olleet tänään tavoitettavissa.

 

Vuonna 2009 Puruvedellä kuoli sukukypsä norppanaaras. Kuvassa sitä tarkastelee Terho Laitinen Metsähallituksesta. Kuva Juha Taskinen

naturaPuruvesisaimaannorppa