Metsähallituksen tiedotteen mukaan laskennoissa löydettiin tänä vuonna aiempia vuosia vähemmän saimaannorpan kuutteja ja vähimmismäärä syntyneitä oli 48. Kevään nopean etenemisen takia kaikkia pesimäalueita ei pystytty tarkistamaan, ja useiden kuuttien arvioidaan jääneen löytymättä. Laskentatulos ja kuolleiden lukumäärä tarkentuu Saimaannorppa-LIFE-hankkeessa toteutettavissa pesäpaikkasukelluksissa, jotka tehdään heti jäiden lähdön jälkeen, kertoo tiedotteessa suojelubiologi Miina Auttila.

Viime vuonna arvioitiin syntyneen 64 kuuttia ja myös kahtena edellisenä vuonna päästiin yli 60 kuuttiin. Epänormaalien pesintäolojen ja sen vuoksi puutteelliseksi jääneen laskennan takia uutta arviota norppakannan koosta ei pystytä tekemään. Saimaannorppakannan koko on aikaisemman arvion mukaan noin 300 yksilöä.

Kolovedeltä löydettiin pesälaskennoissa kaksi kuuttia. Toinen syntyi ihmisen voimin kasattuun apukinokseen, toinen luonnonkinokseen. Viime vuonna Kolovedellä syntyi yksi kuutti, kun kahtena edellisenä vuonna ei havaittu yhtään syntynyttä. Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä iloitsee Koloveden pesimätuloksen paranemisesta.

Puumalan eteläpuolella laskennat pystyttiin tekemään melko kattavasti, ja siellä löydettiin lähes normaali määrä kuutteja, toteaa tiedotteessa WWF Suomen osalta Etelä-Saimaan pesälaskennoista vastaava Ismo Marttinen.

saimaannorppa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.