86. Perusta perhosbaari

Houkuttele perhoset näkyville perhosbaarin avulla. Samalla kun tarjoilet siivekkäille ravintoa, pääset ihastelemaan perhosia pihallasi. Houkuttavan perhossyötin saa sekoittamalla samassa suhteessa punaviiniä ja punaviinietikkaa. Tarjoiluastiaksi sopivat jogurtti- tai viilimukit, jotka täytetään omenansuikaleilla ja ylikypsillä banaaninviipaleilla, jonka jälkeen kupponen täytetään viinisekoituksella. Pikarit ripustetaan narusta oksaan roikkumaan, mutta yhtä hyvin ne voi asettaa tarjolle vaikkapa pöydälle tai parvekkeen kaiteelle. Lue lisää täältä!

87. Kierrätä kosmetiikka oikein

Toisille kertyy kylpyhuoneen kaappiin purkkeja enemmän, toisille vähemmän, mutta lähes jokainen käyttää kosmetiikkatuotteita edes deodorantin ja shampoon verran päivittäisessä arjessaan. Kun kosmetiikkatuotepurkin sisältö on käytetty tai se on päässyt vanhentumaan, onkin jäljelle jäävän jätteen kierrättäminen usein monimutkaisempaa, kuin monien muiden kodin roskien.

Moni kosmetiikkapurkki on käytöstä poiston jälkeen vaarallista jätettä, jota ei saa viedä oman taloyhtiön jätekatokseen. Keräyspisteet sijaitsevat usein keskustojen ulkopuolella lajitteluasemilla. Lue tästä Ylen jutusta vinkit, kuinka erilaiset kosmetiikkatuotteet tulisi kierrättää.

88. Allekirjoita kansalaisaloite

Allekirjoittamalla kansalaisaloitteen voit vaikuttaa myös ympäristön ja luonnon tilaan. Heinäkuun alussa avattu aloite, jolla vaaditaan verkkokalastuksen kieltämistä Saimaalla ympärivuotisesti saimaannorpan levinneisyysalueilla keräsi noin viikossa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja etenee näin eduskunnan käsittelyyn. Myös kaivoslakia käsittelevä aloite saavutti tarvittavan määrän allekirjoituksia heinäkuussa. Kansalaisaloitteen perustaminen tai allekirjoittaminen on yksi keino tuoda itselleen tärkeät asiat päättäjien käsiteltäväksi. Samalla aiheet saattavat nousta myös julkiseen keskusteluun ja ihmisten tietoisuuteen.

89. Pohdi, kuinka voisit loppuvuonna hillitä kulutustasi

Tänään 29. heinäkuuta vietetään maailman ylikulutuspäivää. Tämä on se päivä, jolloin olemme kuluttaneet uusiutuvat luonnonvarat loppuun tältä vuodelta. Tarvitsisimme 1,75 maapalloa, jotta maapallon kantokyky kestäisi nykyisen kulutustahtimme. Me suomalaiset olemme vielä huonommassa jamassa kulutuksemme suhteen, sillä käytimme oman osuutemme luonnonvaroista loppuun jo muutama kuukausi sitten 5. huhtikuuta. Näin lomien lopun ja arkeen paluun taitekohdassa onkin hyvä hetki miettiä, miten voisi loppuvuonna elää elämäänsä hieman ekologisemmin. Merkittävimmät vaikutukset saa muuttamalla ruokavalioaan, liikkumistapojaan ja asumiseen liittyviä ratkaisujaan ympäristöystävällisemmäksi. Muita pieniä vinkkejä saat esimerkiksi näistä Sata askelta kestävään arkeen -vinkeistä.

90. Nauti sesonkiherkuista

Uudet perunat ja mansikat ovat parhaimmillaan ja samaan aikaan metsistä alkaa löytyä mustikkaa ja kantarelleja. Nyt on aika nauttia kesäherkuista! Hyödynnä sesongin tuotteet päivittäisessä ruuanlaitossa ja säilö satoa myös pakkaseen syksyn ja talven varalle.

 

Katso juttusarjan kaikki vinkit >

ekovinkitkansalaisaloitekierrätysperhosbaarisata askelta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.