Mikä kulki uudenvuodenpäivänä aamuvarhaisella Naantalin Luonnonmaan saaren rantaviivan tuntumassa ohuella jääpeitteellä ja jätti omituiset jäljet? Saukkoko? Merenjää oli muista merkeistä päätellen ketunkantava.

Kysyjä arvaili aivan oikein. Saukko on tunnettu leikkisyydestään, ja sen monet ovat todeksi havainneet seuraillessaan saukon talvisille hangille jättämiä jälkiä.

Alamäessä saukko heittäytyy usein laskettelemaan mahallaan, jolloin lumeen jää ura. Jaloista ei jää jälkeä, ne ovat somasti taaksepäin ojennettuina. En ole koskaan sattunut näkemään vastaavaa temppua jäällä, en edes jälkiä siitä, mutta valokuvasta näkyvät jäljet sopivat saukon tekemiksi. Tarkistin kuvan käpälänpainallukset suurennuslasilla, ja saukon tekemiä ne ovat.

Havainnossa on toinenkin hauska puoli: se vahvistaa uskoa saukon parempaan tulevaisuuteen. Saukko hävisi joitakin vuosikymmeniä sitten lähes sukupuuttoon merenrannikolta. Sisämaassa ei samanlaista katoa käynyt, vaikka sielläkin saukkokanta meni aika harvaksi. Nyttemmin sisämaan kanta on kohtalainen, paikoin jopa hyvä, ja merenrannikollakin se on kasvussa.

Mitkä olivat kannan heikkenemisen ja aallonpohjasta nousun syyt, sitä ei tarkoin tiedetä. Yhdeksi syyksi nimenomaan merenrannikoilla oletetaan PCB-aineita, sisämaassa vesistöjen perkuuta ja liiallista pyyntiä aikoinaan.

Yhtenä keinona saukkokannan elvyttämiseen on kokeiltu istutuksia. Tässä Ähtärin eläinpuisto on ollut aktiivisin. Puiston eläkkeellä oleva intendentti Jukka Lahtinen kertoi, että Ähtäristä toimitettiin yhteensä 20 saukkoa Merenkurkun saaristoon ja Saaristomeren kansallispuistoon. Istutusyksilöt olivat kalanviljelylaitoksilta pyydystettyjä.