Arosuohaukka Selja jatkoi muuttomatkaansa Marokosta kohti Eurooppaa aamulla 22. maaliskuuta. Se lähti liikkeelle noin tuntia ennen auringonnousua, kello 6.35 aamulla. Yhdeksän aikaan se ohitti itäpuolelta Agadirin kaupungin.

Agadirin jälkeen Selja suuntasi koilliseen kohti Gibraltaria ja lensi taukoamatta koko päivän, aina iltakahdeksaan saakka. Se jäi yöpymään Al Massiran patojärven pohjoispuolelle, 120 kilometriä Casablancasta etelään. Selja oli lentänyt päivän aikana noin 320 kilometriä.

23.3. kello 6.20 Selja-haukka lähti taas jatkamaan matkaansa. Kello 13 se ohitti Rabatin rannikkokaupungin. Illalla se lensi viimeiset kilometrit Atlantin yllä ja jäi yöpuulle rannalle Ksar-el-Kebirin länsipuolelle iltaseitsemältä. Tangeriin olisi matkaa enää satakunta kilometriä, ja pian Selja olisi taas Euroopassa. Päiväetappi ylsi 300 kilometriin.

24.3. aamukuuden jälkeen Selja nousi siivilleen ja jatkoi kohti pohjoista. Se ylitti Gibraltarin salmen aika kaukaa lännen puolelta, ja rantautui Espanjan Cádiziin neljän tunnin lentourakan jälkeen. Keskipäivällä se ylitti kuuluisan Doñanan lintukosteikon. Illalla puoli yhdeksältä Seljan lentourakka oli ohi, ja se jäi yöpymään lähelle Portugalin rajaa, Badajozin kaupungin kaakkoispuolelle. Päivän lentourakka oli tähän mennessä pisin, noin 420 kilometriä.

25. maaliskuuta Selja lepäsi. Se taisi olla väsynyt edellisten päivien yli tuhannen kilometrin lentorupemasta. Selja lähti liikkeelle aamukahdeksalta, kun lämpömittari oli kivunnut lähelle +18 astetta. Se kierteli peltoalueita ja saattoi ehkä saalistaa ruokaa ja kerätä voimiaan. Neljän aikaan iltapäivällä Selja-haukka jäi lepäämään maatalousmaisemiin viitisen kilometriä La Roca de la Sierra -kylästä itäkaakkoon. Päivän aikana se eteni 40 kilometriä.

Eilen 26.3. Selja jatkoi taas muuttomatkaansa heti päivän sarastettua aamukuuden jälkeen. Viimeisin ja tuorein paikannus Seljan sijainnista tuli kymmeneltä aamulla. Aamun aikana se oli liikkunut verkkaiseen tahtiin, joten se ilmeisesti edelleen saalisteli La Roca de la Sierran itäpuolella. Lähipäivinä Seljan odotetaan saapuvan Ranskaan.

arosuohaukkaCircus macrourusgps-paikannuskevätmuuttosatelliittiseurantaselja

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.