Seljan muutto jatkuu – nyt Norjassa
Seljan muutto jatkuu vihdoinkin! Se vietti Hollannin Flevolandissa 5.–19. huhtikuuta eli tasan kaksi viikkoa.
Keskipäivällä 19.4. se lähti koilliseen ja lensi 58 kilometriä ensimmäisenä iltapäivänä. Liekö Seljalla ollut myyrä-ähky, kun iltapäivän etappi jäi niin lyhyeksi? Se jäi yöpymään pellolle Lemmerin kaupungin liepeille Ijsselmeerin itäpuolelle ennen iltakuutta.
20.4. Selja jatkoi matkaansa aamukymmeneltä. Se lensi päivän aikana hitaasti vain 20 kilometrin matkan ehkä saalistellen matkan varrella. Illalla kello 20–22 Selja lepäsi. Myöhään illalla ja läpi yön se jatkoi hidasta lentoa.
21.4. aamuviideltä Selja kiristi tahtia ja aloitti reippaamman muuttolennon. Se lensi Groningenin kaupungin pohjoispuolelta kohti Vattimeren koillisrantaa. Selja ylitti Ems-joen suiston ja samalla Hollannin ja Saksan välisen rajan. Rajalta se jatkoi pitkin rannikkoseutua ja jäi lepäämään Vattimeren rantaan iltakahdeksalta 160 kilometrin matkan jälkeen.
Nyt Seljalla oli kovat muuttohalut. Se lienee ollut hyvissä voimissa levättyään kaksi viikkoa runsaiden myyrämaiden äärellä. Se malttoi levätä taas vain pari tuntia. Sitten Selja lensi parin tunnin lenkin edestakaisin rantaviivaa. Liekö se epäröinyt avomeren äärellä?
Paikannustietojen mukaan illalla kello 22.13 Selja suuntasi avomerelle.
Vuorokauden vaihtuessa Selja oli keskellä merta. Se lensi 402 kilometriä pohjoiskoilliseen ja koukkasi maihin aamulla hieman ennen kymmentä.
Päivällä Selja hölläsi tahtia rankan merenylityksen jälkeen. Se ohitti Tanskaan Hanstholmin pikkukaupungin iltakuuden maissa. Matkaa oli nyt takana 560 kilometriä ilman kunnon lepotaukoa.
Ja sama hurja tahti jatkui. Selja lepäsi vain parisen tuntia, kunnes se lensi uudestaan avomerelle. Se lähti ylittämään Skagerrakin salmea kohti Norjaa.
23.4. aamun sarastaessa Selja oli jättänyt Tanskan taakseen ja lensi Skagerrakin salmen yllä. Aamukahdeksalta se muutti kurssia ja kurvasi itään kohti Ruotsin länsirannikkoa. Hieman keskipäivän jälkeen se ohitti Väderöarna-saaret aivan mantereen tuntumassa, jotka sijaitsevat noin sata kilometriä Göteborgista pohjoiseen.
Mantereelle päästyään Selja paineli vielä satakunta kilometriä pohjoiseen. Se jäi lepäämään kello 18 Øyeren-järven itäpuolelle, noin 40 kilometriä Oslosta kaakkoon 355 kilometrin jatkoetapin jälkeen. Kokonaisuudessaan se oli siis lentänyt huimat 915 kilometriä kolmessa vuorokaudessa.
Seljalla on jäljellä enää tuhatkunta muuttokilometriä. Se voi saapua Siikajoelle jo lähipäivinä.