Nisäkkään ruumiinkoko vaikuttaa paljon sen talvenviettotapaan. Horrostaminen on oiva keino selvitä talven yli, mutta sopii lähinnä keskikokoisille lajeille. 400-1300 grammainen siili on tyypillinen talvihorrostaja. Sen ruumiinlämpö laskee talvella lähelle nollaa ja elintoiminnot hidastuvat merkittävästi.

Jyrsijät ja muut pikkunisäkkäät eivät yleensä horrosta, koska ne eivät pysty keräämään tarpeeksi vararavintoa koko talven ajaksi. Ne pysyttelevät aktiivisina läpi vuoden ja joutuvat syömään vähän väliä säilyttääkseen ruumiinlämpönsä riittävän korkeana. Lepakot ovat selvä poikkeus säännöstä. Niiden on vaivuttava horrokseen kenties siksi, että ne menettäisivät talvella kohtuuttomasti lämpöä siipiensä suuren pinta-alan takia. Toisekseen niille ei riitä talvella hyönteisiä saaliiksi.

Talviuni on eri asia kuin talvihorros. Siinä ruumiinlämpö laskee vain muutamalla asteella. Karhu, mäyrä ja supikoira nukkuvat nimenomaan talviunta. Isoa kroppaa ei kannata viilentää horroslämpötiloihin, koska sen lämmittäminen vaatisi suuren määrän energiaa heräämisvaiheessa. Sitä tuskin olisi varastossa pitkän talvipaaston jälkeen.