Uuden metsähallituslain valmistelussa on vallinnut lähes täysi radiohiljaisuus. Mitä laista tiedetään? Kysymyksiin vastaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Valtio, joka olemme me, omistaa lähes kolme miljoonaa hehtaaria yleisvesialueita suurimmilla järvillä ja merellä. Niitä hallinnoi Metsähallituksen luontopalvelut, mutta lakimuutoksen sorvaajat haluaisivat siirtää ne liiketalouden käyttöön. Mitä se merkitsisi kansalaiselle?

Se voi merkitä vapaan kalastusoikeuden loppumista merellä ja suurilla järvenselillä. Se voi merkitä myös sitä, ettei vesien haltija vastusta saastepäästöjä. Mieleen tulee vaikkapa Talvivaara, jonka saasteet tulisivat purkuputkea pitkin Oulujärven yleisvesille. Erityisesti merellä voi vaarantua pinnanalainen luonto kuten kutusärkät, jotka saattavat muuttua merellisiksi sorakuopiksi.

Metsähallituksen luontopalveluita ollaan supistamassa myös budjettileikkauksilla, sillä valtionvarainministeriön esittämien vähennysten ennakoidaan vievän sata työpaikkaa. Miten se vaikuttaisi?
Työntekijöiden itsensä jälkeen leikkaus iskisi kipeimmin aluetalouteen syrjäseuduilla, joilla luontopalvelujen työpaikat ovat. Palvelut, kuten laavut ja nuotiopaikat, heikkenevät, kun ei ole ylläpitäjiä. Se iskee suoraan matkailuyrittäjiin, joilla ei enää ole tarjota turisteille entisenlaisia vetovoimaisia retkeilypaikkoja. Sen seurauksena lisää työpaikkoja on vaarassa kadota. Tämä on maaseudun autioittamisen ohjelma.

Metsähallituslain valmistelu on tällä kierroksella ollut poikkeuksellisen salaista, eikä kansalaisille ole jätetty käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa lakiin. Mistä se kertoo?

Vanhan kokemuksen mukaan silloin, kun ei haluta kansalaisten tietävän mitä suunnitellaan, on heikennyksiä tekeillä. Yleisemmin: onko kyseessä laajempi kansalaisyhteiskunnan alasajo? Onko tarkoitus siirtyä järjestelmään, jossa muutama henkilö sopii keskenään asiat, eduskunta siunaa sopimukset tietämättä mistä päätetään ja kansalaiset pidetään asioista pihalla? Tämä on pelottava ajatus.

lainsäädäntömetsähallituslaki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.