Puutarhaliikkeiden ovet käyvät tiuhaan keväällä, mutta syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa. Maa on kosteaa ja ilman kosteus korkeampi eikä aurinko kuumuudellaan enää koettele kasveja. Taimia pitää kuitenkin kastella syksylläkin, jos syyssateissa on pitkä tauko. Kasvi pääsee keväällä vauhtiin heti kasvukauden alettua ja tuottaa kukintoja ja satoa.

Syysistutuksessa on otettava samat asiat huomioon kuin keväälläkin, mutta peruslannoituksena on syytä käyttää niukkatyppistä ravinnetta.
Astiataimia, erityisesti perennoja ja koristepensaita voi istuttaa pitkälle syksyyn aina maan jäätymiseen saakka. Nyrkkisääntönä istutuksissa on, että keväällä kukkivat lajit istutetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat keväällä.

Kukkasipuleita voi myös istuttaa vielä myöhään syksyllä. Tulppaanit ja narsissit ehtivät juurtua marras–joulukuussakin. Sipulit pitää istuttaa 3–4 sipulin mitan syvyyteen. Keski- ja Pohjois-Suomessa vieläkin syvemmälle, 10–20 sentin syvyyteen.
Taimien ja sipulien lisäksi nyt voi istuttaa myös siemeniä. Kylmää hyvin kestäviä lajeja ovat esimerkiksi mustajuuri, porkkana ja palsternakka sekä tilli ja persilja. Myös valkosipulin kynsiä voi istuttaa syksyiseen maahan.

Jos haluaa ihailla jouluna itse kasvatettuja sipulikukkia kuten hyasintteja, on nekin aika laittaa nyt kasvamaan: Istuta joulun sipulikukat nyt

kukkasipulitsyysistutus

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!